maanantai 1. huhtikuuta 2013

Baktus-huivi

Tänään onkin aprilli-päivä, mutta aprillaukset taitaa jäädä vähemmälle kun on pyhäpäivä. Meillä tosin vedenkeitin teki oman pilansa aamulla, kun ei enää halunnutkaan lämmittää vettä. Katkaisija lonksutti tyhjää. Mies tosin sanoi, että hän voi sen aukaista ja katsoa mitä sen sisällä on. Eli saadaan takuu varmasti uusi vedenkeitin :) Ei siinä sitten auttanut kuin kaivaa esiin vanha kunnon vesipannu, joka oli meidän nuorimmaisella virpomisreissulla mukana.


Ja kun siihen lisää, että meille jouluksi laitettiin uusi induktioliesi, niin saman ajan varmaan vei kun vesi oli kiehunut.

Joku aika sitten löysin ikivanhaa Novitan Malibu-lankaa vanhasta kätköstä ja halusin pikaisesti keksiä käyttöä sille. Olin aikaisemmin tulostanut Baktus-huivin ohjeen jostain, mutta nyt en kyllä mistään enää löytänyt sitä että olisin voinut linkittää sen. Niinpä otin vaaleanpunaisen langan kokeiluksi ja neuloin tämän Baktuksen. 



Ja siinä on kyllä sellainen ohje, että aivot voi laittaa narikkaan siksi aikaa. Sen verran helppo se oli. Lankaa oli vain kaksi kerää eli kaksisataa grammaa ja olisi ollut hyvä olla se yksi kerä vielä, mutta minkäs teet.


Olin ajatellut huivin tämän nahkatakin kaveriksi ja siihen se onkin aika passeli.


Suojaa hyvin, mutta ei ole liian lämmin.

Maanantaihan nyt on eli mukavaa alkavaa viikkoa :)

10 kommenttia:

  1. Hei! Kaikkea kaunista on puikoiltasi tipahtanut ja nam kuinka makoisia leipomuksiakin:)
    Monesti vanhat konstit ovat parempia kuin pussillinen uusia, onneksi oli vanha kunnon pannu joka pelasti aamun:)Kaunis Baktushuivi on puikoilatsi tipahtanut. Tuo malli taitaa olla aika koukuttava?:) Mämmin makuista Pääsiäspäivää ja aurinkoista kevättä sinulle! T: Näpertelijä neulomosta

    VastaaPoista
  2. Baktus on tosiaan hurjan helppo huivimalli, ja silti tosi ihana. Kaunis väri tuossa sinun baktuksessasi.

    VastaaPoista
  3. Vanha kunnon Baktus! Versiosi on kaunis.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kiva ja mukava tehdä, kun ei koko ajan tarvitse laskea :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja ihanan mallinen Baktus:)

    VastaaPoista
  6. Kaunis huivi ja juuri sopivan kokoinen ja värinen keväthuiviksi!

    VastaaPoista
  7. Baktus on niin hyvä malli, että sille on aina käyttöä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)