maanantai 4. tammikuuta 2016

Jämäilyä

Tänä vuonna aion taas olla ostamatta lankoja, ellei ole ihan täsmäostos jotain lahjaa tai muuta varten. Nimittäin lankavarastoni ei ole vajunnut sen vertaa, että olisi järkeä ostaa uusia lankoja ennen kuin saan kunnolla tilaa. Ja pienenä välityönä on hyvä tehdä jämälankatöitä eli esimerkiksi tällaiset patalaput.



Lankana on seiska veikan jämiä, joita tuntuu aina vaan löytyvän. Ohje on kirjasta Patalappuja à la Carte ja mallin nimi Metsäretkellä Pine Forest. Tätä mallia olen tehnyt aiemminkin ja kun alkuun pääsee, niin tosi kiva tehdä.

Uudeksi vuodeksi leivoin juustokakkua ja tämäkin on vanha tuttu ohje täältä. Täytteeseen tulee rahkaa, kermaa ja vähän tietysti tuorejuustoakin, että voi juustokakuksi sanoa.


Marmorointimausteena käytin "piltti" mustikkasosetta ja veitsellä vedin vähän kuvioita ja melkeinhän ne näyttää sydämiltä. Ja hyvää oli :)

Meillä täällä pakkanen huitelee nyt parissakympissä ja tuntuu oikeinkin talviselta, vaikka lumikerros ei kovin korkea ole. Näillä keleillä on hyvä lämmitellä takkaa ja nauttia sen lämmöstä, mutta itse lähden kohta töihin, joten se jää miehen iltahommaksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)



3 kommenttia:

  1. Ihanat patalaput ja herkullinen kakku
    Mie sain kaikki jämälangat käytettyä,mitäs nyt sitten :)

    VastaaPoista
  2. Onpas herkullisen näköinen kakku - takuulla kokeilen!

    VastaaPoista
  3. Tuo juustokakku näyttää ihanalta. Pitänee kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)