maanantai 26. elokuuta 2019

Syksyn tuntua

Niin se rupeaa olemaan elokuu jo lopuillaan ja kesä takana päin. Minulla on näemmä tullut yli kahden kuukauden tauko päivityksessä, mutta onpa ollut niin paljon muuta mielessä ja on tullut ulkoiltua, etten ole malttanut koneella istua. 

Piti ihan katsoa mitä olin aikaisemmin kirjoitellut ja kuvia laitellut, että olin niidenkin suhteen ajan tasalla. Jospa tässä aloittelisin sitten kesän aikana tehdyistä vähistä käsitöistä.

Nämä sukat aloittelin junamatkalla Helsinkiin kesäkuussa ja lopettelin joskus heinäkuun puolella. 




Lankana on Nalle, puikot 3 ja koko noin 37-38.




Sitten virkkailin kesän aikan niin sanottuja "miehen korvikkeita".
Eli maton liukuestettä, jonka ympärille virkkasin vanhasta Miami-langasta reunukset. Näillä on helppo aukaista lasipurkkeja, ei luista ja saa tukevan otteen kannesta.



Suosittelen testaamaan, on itsellä käytössä ja annoin myös omille vanhemmille ja kehuivat kovasti.

Viikonloppuna sain valmiiksi toiset villasukat, tällä kertaa 7-veljestä langasta. Puikot 3.5 ja koko 40.




Sukkien malli on kirjasta "Villasukkien uudet kuviot" ja tykästyin tuohon yksinkertaiseen malliin se varran, ett nyt on jo toisetkin puikoilla samoilla langoilla. Ja osittain samoilla langoilla sen vuoksi, kun muun väriset langat on nyt penkin sisällä ja sen penkin päällä on Maisa-kissan hiekkalaatikko. 

Maisa tuli meille useammaksi viikoksi hoitoon, kun viikon päästä Maisalla on tuossa Oulussa kulmahampaiden poisto ja sen jälkeen pitää olla vähän rauhallisemmin ja se ei kotioloissa Fredin kanssa oikein onnistu. Axun kanssa sujuu yhteiselo jo aika leppoisasti.

Maisa on taas ominut itselleen paikan ikkunalta, josta voi verkon takaa seurata mitä pihalla tapahtuu.




Axun kanssa on tottunut, että sen kyllä kuulee ja näkee missä se on. Maisan kanssa saa välillä ihmetellä, että missä se on kun ei näe eikä kuule sen liikkumista. Alussa Maisa pysytteli omissa oloissaan, mutta nyt se selkeesti seuraa meidän tekemisiä. Tänäänkin etsin ja huutelin sitä, kun ei missään näkynyt, niin kohta se oli mun selän takana ihmettelemässä, että mitäs minä nyt huutelen.



Axullakin meni muutama päivä totutteluun Maisan kanssa, mutta nyt jo taas aika hyvin pärjäävät.




Mukavaa elokuun loppua kaikille. Tälle viikolle lupasivat vielä vähän lämpimiä päiviä, joten nautitaan niistä :)



12 kommenttia:

  1. Miehen korvike on minulle ihan uusi tuttavuus. Varmaan pätevä!

    VastaaPoista
  2. Hyvin olet lomaillut bloggaamisesta! Sopivan pieni tauko piristää tässäkin asiassa kivasti. :)
    Kivoja sukkia olet tehnyt ja noita miehenkorvikkeitakin. Niitä en itse ole tehnyt, mutta sain kerran sellaisen ja on käytössä mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli tauko paikallaan ja nyt varmaan syksyn tullen tilanne "normalisoituu".
      Nuo miehen korvikkeet on kyllä hyviä kapistuksia :)

      Poista
  3. Kivasti menee 7-veikkasukkien kärkiväritys.
    Kissat ja koirat haluaa ensin nähdä kaiken ja otta tilan haltuun :) Sitten ne onkin jo kuin kotonaan. Ihmeesti ne äkäsimmätkin kaverit leppyy ajan myötä. Teillä ei varmaan ees niin äkästä ollukaan. Meillä oli vähän pelko, kun Maisa kissa tuli meille, että tuleeko Merristä paisti, mut hyvin lopulta tottuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kissojen elämä on niin erilaista verrattuna koirien elämään. Mukava ollu seurata, kun Maisa on pikku hiljaa kotiutunut ja nyt tulee jo itse kerjäämään silittelyä ja rapsutuksia :)

      Poista
  4. Upeita sukkia olet tehnyt ja nuo purkinavaajalappuset näyttävät käteviltä. Mukavaa syyskuun alkua sinulle ja krapsutuksia kisulle ja koiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta :)
      Silittelyt ja rapsuttelut menee perille :)

      Poista
  5. Että miehen korvikkeita! ;) Niitä täälläkin tarvittais välillä! Mukavaa syksyä sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Ihania villasia on puikoiltasi tipahtanut:)
    Hauskan nimisiä nuo "miehen korvikkeet":)
    Voi suloisuus, noita karvakavereita:)
    Suloista syksyä sinulle!
    T: -Satuli-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)