sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syksyä

Tänään on ollut oikein täydellinen syyssunnuntai. Aamulla oli mittari nollassa ja pikku hiljaa rupesi aurinko paistamaan. Mies on flunssassa, joten kävin koiran kanssa kahdestaan aamukävelyn ja sen jälkeen järjestelin pihamaalta leluja ja muuta kevyempää jo talvisäilöön. Enimpiä lehtiäkin jo haravoin ja Axu oli siinä suurena apuna.


Tästä kuvasta ei näy, mutta Axu oli jo ehtinyt kaulan alusen saada mustaksi, kun oli pyörinyt maassa. Ja jos tarkkaan katsoo, niin huomaa että Axun pään päällä on lehti :)

Käsityörintamalla olen jatkanut tontun töitä eli joululahjaa on taas valmistunut. Neuloin keskimmäiselle tytölle joogasukat, vaikka hän ei joogaa harrastakaan. Ajattelin kuitenkin, että hän voi käyttää niitä jumppaharkoissa, kun on rauhallisempaa venyttelyä.


Ohjeen otin Novitan sivuilta täältä. Lanka on vaalean sinistä Novita Woolia, mitä olin ostanut aikaa sitten tarjouksesta.


Oli todella hankala ottaa itse valokuvaa, mutta jospa tästä jotain selvää saisi. Olin jo tehnyt ensimmäistä pitkän matkaa, kun hoksasin pitsikuviossa että minulla oli jäänyt yksi "välikerros" pois kokonaan. En jaksanut ruveta purkamaan, joten tein koko mallin ilman sitä yhtä kerrosta, eikä siitä kyllä huomaa ollenkaan sen puuttumista.


Nämä oli tosi mukavat tehdä ja tarkoituksena olisi tehdä samanlaiset vaaleanpunaiset vanhimmalle tyttärelle, myös joululahjaksi. 

Niin ne syyskuun viimeiset päivät on käsillä. 
Oikein mukavaa viikon alkua kaikille :)

13 kommenttia:

  1. Kauniit joogasukat! Tuo itse kuvaaminen on tosiaan välillä mielenkiintoista :)...ja kuvat ovat itselläni välillä myös sen näköiset :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat joogasukat! Söpö tuo Axu:)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit joogasukat ja upea pitsikuvio niissä:)

    VastaaPoista
  4. Nätit joogasukat!
    Nettisurfailun tuloksena löysin blogisi ja paljon mukavaa katseltavaa täältä löytyikin. =)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis malli näissä sukissa.
    Ihana Axu syksyn lehti päässään.

    VastaaPoista
  6. Kyllä se auttamatta on nyt syksy :(
    Ihanaakin ihanammat sukat olet tekaissut :)

    VastaaPoista
  7. Sukkien kuvaaminen omissa jaloissa on tosiaan taitolaji :) Tosi nätit joogasukat. Minulle on käynyt joskus myös niin, että on jäänyt yksi välikerros pois ja jatkoin sitten niin loppuun asti. Ei sitä kukaan huomaa, kun ei sitä kaaviota ole siinä sukkien vieressä.

    VastaaPoista
  8. Oletpa ollut ahkera, Kivat sukat saa tytär jouluna. Joulu oli minullakin mielessä kun nuuhkin leipomani kakun tuoksua äsken.

    VastaaPoista
  9. Kivat sukat. Nappasin täältä ideoita joululahjoihin, ainakin noi huovutetut tossut yms.
    Kauniita syyspäiviä.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Hienot joogasukat; olisi varmaan kokeilemisen arvoinen ohje.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)