lauantai 19. lokakuuta 2013

Kukkamatto

Niin se on lumipeite tullut meilläkin maahan ja tällä hetkellä on pakkasella, eli voipi vaikka vähän aikaa ollakin maa valkoisena. Onhan se heti paljon valoisampaa ja nuorimmainen oli ainakin onnessaan, kun tuli torstaina koulusta kotiin ja oli satanut lunta. 

Viime viikonloppuna kävin messuilla ja ostin sieltä vihreää kudetta ja sille oli ihan tarkka käyttötarkoituskin. Nimittäin meillä OLI todella pieni matto tuossa makuuhuoneen nurkkauksessa, mistä pääsee pesuhuoneeseen. Mutta se matto ei enää tykännyt tämän kesän pesusta, vaan yksinkertaisesti hajosi. Niinpä me ollaan oltu ilman mattoa kesästä lähtien ja se ei ole ollut ollenkaan mukavaa, kun tulee suihkusta ja onkin paljas lattia heti siinä jalan alla. Niinpä joku aika sitten tajusin, että minähän voin itse tehdä siihen maton ja kun se ei todellakaan ole kenenkään näkösällä, niin ei ole niin väliä vaikka se ei olisikaan täydellinen :)

Katselin taas netistä ohjeita, mutta lopulta päädyin vanhaan virkkauslehteen ja siitä muokkasin liinan ohjetta samalla kun virkkasin. 


Keskivaiheilla meinasi vähän ruveta kupruilemaan, mutta sitten purin ja vähensin pylväitä, niin se asettui suht kivasti. 


Ja juuri tätä varten tämä matto on, että saa paljaat varpaat pehmeälle matolle, kun tulee suihkusta. Eiköhän tämä asiansa aja, vaikka mies meinasikin että siihen on jäänyt reikiä :) 

Meillä alkoi nuorimmaisilla tyttärillä syysloma ja on varmasti ihan paikallaan vähän taukoa koulusta.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :) 

9 kommenttia:

  1. Ihana matto sinulla tuli! :) Aika moni siellä messuilla kantoi vihreäkukallista kassia, eli luultavasti monta mattoa syntyy näillä seuduilla. :) Hyvää syyslomaa!

    VastaaPoista
  2. Pirteän värinen,kaunis matto.

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näyttää ja tuo värinsä puolesta kesän mieleen :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis matto :-)
    Tottakai siinä täytyy reikiä olla, jotta vesi pääsee märistä jaloista valumaan pois, eikä jää siihen maton päälle lillumaan :-D

    VastaaPoista
  5. Kaunis matto! Täälläkin alkoi kuopuksella ja pojalla syysloma, tai melko talviselta kylläkin näyttää;)

    VastaaPoista
  6. Ihanan värinen ja mallinen matto,kuin pala kesäistä nurmea .

    VastaaPoista
  7. Hei!
    Ottaisitko Haasteen vastaan?haaste odottaa osoitteessa:

    http://sinipellavainen.blogspot.fi/2013/10/bloggaaja-ota-haaste-vastaan.html

    VastaaPoista
  8. Nätti matto! Ja väri on niin minun mieleen.
    Kyllä tuota passaa lattialle asetella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)