Niinhän se on jo joulu mielessä ja halusin kokeilla saisinko jonkinlaista kranssia aikaiseksi. Pohjaksi ostin ison styroksiympyrän. Siihen sitten rupesin miettimään, että mikä olisi luontevaa ja sopivaa materiaalia, josta alkaisin väkertämään.
Minulla oli joulun punaista Huopanen-lankaa, jota sitten virkkasin kranssin ympärille. Tai en tiedä voiko sitä virkkaamiseksi sanoa, mutta virkkuukoukun avulla vääntelin ja kääntelin lankaa ja saattoi siinä virkkaustakin jossain muodossa tulla. Styroksi kuitenkin peittyi hyvin sillä tavoin.
Koristeeksi laitoin aika yksinkertaisesti luonnonvalkoisella Huopasella ensin lankaa jonkin verran kranssin ympäri ja sitten epämääräisiä kuvioita neulahuovutin langanpätkistä. Aika jännä oli, että tuo valkoinen lanka oli huomattavasti paksumpaa kuin tuo punainen, vaikka samaa merkkiä olivatkin. Ja kyllähän siitä noilla väreillä aika jouluisen näköinen kranssi tuli. Nyt maltan vielä vähän aikaa odotella ennenkuin otan sen oikeasti esille, ehkä isänpäivän jälkeen sitten :)
Kuun viimeisiä viedään, joten mukavaa kuun loppua kaikille :)
Ihana, tyylikäs kranssi!
VastaaPoistaKaunis!
VastaaPoistaVo kun ihana. Todella kiva idea, hienoa sinä ♥
VastaaPoistaMinullakin on yksi styrox-aihio..... pitääkin miettiä... :)
Upea kranssi ja mukavasti toteutettu.
VastaaPoistaHiljalleen ajatukset alkaa siirtymään jouluun, mie aattelin jo vaihtaa keittiöön tummemmat verhot.
Onpa nätti ja todella jouluinen :)
VastaaPoistaKiva idea! Niin jouluinen ja kaunis.
VastaaPoistaIhanasti niin jouluinen kranssi ja kivasti toteutettu.
VastaaPoista