Tässä syksyllä äitini vähän vihjaili, että tarvitsisi uudet tossut, kun edellisten pohjat oli jo kuluneet puhki. Niinpä etsin vanhan ohjeen eli Novitan Joulu -lehden, joka taitaa olla vuodelta 2012. Siellä on mukava ohje nimeltä neulotut ja huovutetut tossut, millä ohjeella tein aikaisemmatkin lahjatossut.
Niinpä otin taas Novitan Huopanen -lankaa ja neuloin reilun kokoiset tossut. Ja laitoin ne pesukoneeseen 40 asteen kirjopesuohjelmaan. Olisi ehkä riittänyt vähän lyhkäsempi ohjelma, koska tossut oli pienentynyt aikalailla. Sain venytellä ja vanutella niitä kunnolla, ennenkuin ne oli oikeassa mitassa.
Sitten halusin niihin vähän koristusta ja ensin tein neulahuovutuksella sydämen, jonka aioin kiinnittää tossun eteen. Mutta se oli jotenkin liian raskaan näköinen siinä. Kokeilin sen jälkeen pelkkää luonnonvalkoista Huopanen-lankaa, josta muotoilin sydämen ja neulahuovutin sen paikoilleen.
Sydämet on tehty taiteilijan vapaalla kädellä ja on vähän eripariset, mutta olen todella tyytyväinen näihin. Näistä tuli hyvät ellei täydelliset.
Ja nämä menee nyt odottamaan kaappiin joksikin aikaa, sillä nämä on tarkoitus laittaa pukinkonttiin.
Mukavan syksyistä lokakuun alkua kaikille :)
Mukavan lämpöisen näköiset tossut :)
VastaaPoistaKauniit tossut. Mukavaa lokakuuta myös Sinulle.
VastaaPoistaNätit tossut!
VastaaPoistaKivat tossut, varmasti lämpimät!
VastaaPoistaIhanat tossut, ja lämpimät. Tuo huovutus on välillä ihan onnen kauppaa, koneesta tulee joko tossut tai pallot, kokemusta on.
VastaaPoistaIhanan lämpöiset tossut. Pitäisi aloittaa joululahjojen neulominen, jos meinaa keretä saada valmiiksi. Mulla tahtoo jäädä viimetippaan...
VastaaPoistaNäyttääpä niin kivalta, että nappasin jo ohjeen talteen to do listalle...
VastaaPoistaKauniit tossut! Pesukonehuovutuksessa ei oikein voi tietää etukäteen, millainen tuotos koneesta ulos putkahtaa.
VastaaPoistaTosi kauniit ja näyttääkin niin lämpöiseltä.
VastaaPoistaMinullakin on tuota huopasta, pitääkin tehdä niistä tossut :)
Suloiset sanoo Salainen neuleystäväsi
VastaaPoista