Sain taas vähän vähennettyä jämälankoja, kun selailin Patalappuja á la Carte -kirjaa. Siellä tuli yllätys, yllätys, vastaan tuttu Himppu mummun patalappu ohje, mutta patalapun nimi olikin Metsäretkellä - Pine Forest. Kirjassa on paljon kivoja ohjeita, vaikka en olekaan mitään uutta sieltä vielä tehnytkään. Tämä vanha tuttu malli on niin mukava ja koukuttava, että sitä on ilo tehdä. Kunhan sen ensin ymmärsi ja oppi tekemään.
Sinisessä on käytetty Seiska Veikkaa ja punaisessa Nallea ja jotain tuntematonta saman vahvuista lankaa. Punaisessa jouduinkin tekemään ylimääräiset kerrokset, että sain samankokoiseksi sinisen kanssa. Olisiko tässä Itsenäisyyspäivän ja Joulun väriset patalaput?
Viikonloppuna vanhin tytär täytti kaksikymmentä vuotta ja sain leipoa täytekakun lisäksi jo ensimmäiset joulutortut tälle joulua.
Näistä ei ole enää kuin muruset jäljellä...
Mukavaa marraskuun loppua kaikille :)
Noiden patalappujen ohjehan on ihan perinteinen. Meidän kylällä noita virkattiin yhteen aikaan kovasti, muistan istuneeni joskus jossain ompeluseuroissa eli seurakunnan tilaisuudessa, ja siellä monet virkkasivat juuri noita patalappuja. Minä olin kovasti kiinnostunut, miten tuo erikoinen pinta saadaan aikaan. Käspaikan sivuilta olen itse löytänyt tuon ohjeen nimellä Rauha-mummin patalappu; ohjetta ei näytä enää olevan olemassa uusituilla sivuilla. Se, että joku on nimennyt perinneohjeen oman tai keksityn mummonsa nimellä, ei tee siitä nimestä sen virallisempaa kuin kirjantekijän antama nimi Metsäretkellä. :) Minä olen käyttänyt noista patalapuista tuota Rauha-mummin ohjeen nimeä, koska sillä nimellä olen sen netistä löytänyt ja sitä ohjetta tehdessäni seurannut.
VastaaPoistaNätit lappuset piristämään keittiötä.
VastaaPoistaOi miten herkullisen näköisiä leivonnaisia :O
Kivat värit lappusissa! Kakku ja tortut näyttävät niin hyviltä. Onnea vain tyttärelle pyöreistä ;)
VastaaPoistaIhanat patalaput ja värit sopii hyvin kauden juhliin.
VastaaPoistaOnnea tyttärelle
Ihania patalappuja! Mulla onkin opettelematta tuo malli. Sulla onkin saman ikäinen tytär kuin meilläkin vanhin tytär:) Onnea tyttärellesi!
VastaaPoistaRakkaalla lapsella vai patalapulla on monta nimeä. Kauniit ovat, mulle tuo malli ei ole vielä auennut, edes tuon kirjan avulla.
VastaaPoistaNätit laput :)
VastaaPoistaVoi slurps mitä ihanuusleipomuksia.
VastaaPoistaPatalaput pirteän raidalliset!
Terkuin Sny #47