perjantai 31. heinäkuuta 2015

Nöttöspatalappu

Jämälankojahan on kaikilla ja niitä kertyy aina vaan lisää. Selailin Patalappuja á la Carte -kirjaa ja sieltä tuli vastaan täydellinen jämälankaohje. Tähän pystyin käyttämään ne kaikkein pienimmätkin lankanöttöset, joista olin jo ajatellut, että ne ei käy mihinkään. Ohjeen nimi oli Hiki hatussa, mutta oikeastaan tähän ei pahemmin ohjetta tarvinnut, kunhan teki vaan neliötä kiinteillä silmukoilla. 


Mulla oli tässä eri vahvuisia lankoja ja jonkin verran se vedätti reunaa, mutta sain sitten tuolla reunavirkkauksella tasattua jäljen.



Toinen puoli on ihan yksivärinen ja seiska veikkaa. Ja koska tämä on kaksipuolinen, niin kaikki langanpätkät pystyi jättämään tuonne väliin keskelle, eikä niitä tarvinnut erikseen päätellä. Ihanaa aivotonta työtä :)

Ja tässä meillä on vähän erilaista käsityötä tälle syksyä:


Tämä kulmakaappi on vanhempieni luota ja olen jo pitkän aikaa miettinyt sille sopivaa paikkaa meiltä. Nyt loman aikana sitten pähkäiltiin olohuoneen järjestystä ja sinnehän me tämä laitetaan, kunhan saadaan kunnostettua ja laitettua uutta maalia pintaan. Väri on vielä hakusessa, mutta sen pitää olla aika hillittyä kuitenkin, kun tulee olohuoneeseen. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Heinäkuun viimeistä viedään, joten mukavaa elokuun alkua kaikille :)




5 kommenttia:

  1. Hauska patalappu ja kaappi on kerrassaan upea (minkä värisenä tahansa).

    VastaaPoista
  2. On aina kiva, kun keksii jonkun jutun mihin saa langanjämiä käytettyä (niitä kun tuppaa kertymään). Kaappi on hieno, ja varmasti vielä hienompi uudelleenmaalattuna.

    VastaaPoista
  3. Tuossapa mainio idea jämälangoille. Kaunis kaappi, jään mielenkiinnolla odottamaan millainen siitä tulee.

    VastaaPoista
  4. Oiva kohde käyttää jämälangat, patalapuille löytyy aina käyttöä =) Laitoin sinullekin blogiini haasteen ja se löytyy täältä http://tilkkujajalankaa.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista
  5. Ihana kaappi! Kunnostakaa ja pankaa parhaalle paikalle, se on sen ansainnut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)