sunnuntai 9. elokuuta 2015

Tuplahaastettu




Tässä viikon aikana kävi niin, että minut ehdittiin haastaa kahteen otteeseen. Ensin Päivi Tilkkuja ja lankaa -blogista ja sitten Inkeri Lankaa mutkalle -blogista. Kiitos haasteesta.







Ohjeet Liebster Award-haasteeseen ovat seuraavat:

1. Kiitä tunnuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Aion nyt vastata kummankin haasteen kysymyksiin, mutta en aio jatkaa tätä haastetta. Mutta jos joku haluaa, niin voi kyllä napata haasteen mukaansa.
Tässä Päivin kysymykset:

1.Mitä käsityöt merkitsevät sinulle? Käsitöillä saa jotain näkyvää aikaiseksi, se antaa mielenrauhaa ja on ihana antaa lahjaksi jotain itse tehtyä.
2.Minkä käsityön sait viimeksi valmiiksi? Viimeisin valmis työ on villasukat.
3.Missä yleensä teet käsitöitä? Yleensä teen käsitöitä sohvalla ja samalla voi seurata telkkaria.
4.Neulotko ym. julkisilla paikoilla? Miten siihen on reagoitu? Harvoin neulon julkisilla paikoilla, viimeksi ehkä tk:ssa, jossa moni kyseli mitä olin tekemässä.
5.Mikä on lempi kirjasi? Ken Folletin "Taivaan Pilarit"
6.Entä lempi elokuvasi? Ikuisuus elokuvat, kuten Notting Hill
7.Missä haluaisit olla juuri nyt, jos saisit valita? Koti on paras paikka.
8.Minkä ikäisenä olet löytänyt tiesi käsitöiden ihmeelliseen maailmaan? Nuorempana tein jonkin verran käsitöitä, mutta sitten tuli pitkä tauko ja nyt taas nelikymppisenä aloitin uudestaan.
9. Kierrätätkö/tuunaatko vai teetkö aina uutta? Teen uutta.
10.Mistä pidät blogin pitämisessä? Tykkään blogimaailmasta, se on ihan omansa.
11.Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoillesi? Inspiroivia käsityöhetkiä kaikille lukijoille, ihana saada kommenteja, siitä tietää, että ainakin joku käy seuraamassa blogiani.

Ja tässä Inkerin:

1. Miksi pidät käsityöaiheista blogia? Halusin pitää "päiväkirjaa" tekemistäni töistä, ja kun rupesin seuraamaan muiden blogeja, huomasin kuinka inspiroivia toisten tekemät työ on. Jospa joku saa kipinää minunkin töistäni.
2. Oletko käsitöiden tekijänä lopputuloksesta nauttiva vai itse tekemisestä nauttiva? Kumpikin vaihe on ihanaa, mutta kyllähän se valmis työ aina palkitsee.
3. Virkkaus vai neulominen, kumpi miellyttää Sinua enemmän? Tällä hetkellä neulominen.
4. Minkä uuden käsityötaidon haluaisit oppia? Haluaisin oppia kutomaan oikean räsymaton.
5. Mihin suuntaan haluaisit muuttaa blogiasi? -
6. Missä määrin olet kiinnostunut hankkimaan uusia käsityövälineitä: puikkoja, koukkuja, silmukkamerkkejä etc. Uusia tarvikkeita hankin vain kun on tarvetta. Viimeisin on pyöröpuikot huivia varten.
7. Missä määrin teet valmiin ohjeen mukaan vaiko mieluummin soveltaen? Aikalailla teen ohjeen mukaan.
8. Mikä oli ensimmäinen itse tekemäsi käsityö? Ei mitään muistikuvaa.
9. Millaisia muistoja Sinulla on koulun käsityötunneilla? Koulussa en niin hirveästi tykännyt käsitöistä, olin ehkä keskitason oppilas.
10. Kuka on eniten vaikuttanut käsityöharrastukseesi? Oma äitini on aina ollut ahkera käsitöiden tekijä.
11. Millaisia käsitöitä teet 5 vuoden kuluttua? Ehkäpä silloin voi olla aika jo lastenlasten vaatteille :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)