lauantai 1. lokakuuta 2016

Syyssukat muunneltuna

Osallistuin facebookissa Taimitarhan syyssukkien neulontaan. Eka kertaa osallistuin tuollaiseen ja mukavaa oli, kun vähän kerrallaan tuli valmista. Tein sillä ohjeen pienemmällä silmukkamäärällä, lankana oli seiskaveikkaa ja 3,5 puikot. Sukista oli tarkoitus tulla polvisukat, mutta kun vartta oli tehty melkein lopullinen määrä, niin hoksasin että eihän ne sukat mene jalkaan. Ei auttanut kuin purkaa osa pois ja niin sukista jäi pöllöt uupumaan. Onneksi tein sukka kerrallaan, niin ei purkaminen harmittanut niin paljoa.


Muutenkin jätin muutamat kuviot ja osan kavennuksista pois, kun tein omaan jalkaan sopivat. Ja niinpä jalkapohjan puolella kuviot ei ihan täsmää, mutta kukapa niitä sieltä katselee.


Ja onhan nämä lämpimät sukat, kun lanka kulkee tuplana koko matkalla. On tuo kahdella, ei sentään useammalla, langalla neulominen sen verran vielä hakusessa ja työlästä, että en taida ihan heti koko sukkia tehdä kirjona. Mutta ne pöllökuviot jäi vähän harmittamaan, että jospa ne tekisin johonkin ihan omanaan.


Pihalla riittää touhuamista, kun rupeaa puut jo olemaan paljaina. Otetaan kaikki irti hyötyliikunnasta.

Mukavaa lokakuun alkua kaikille :)



9 kommenttia:

  1. Hienot sukat ilman pöllöjäkin. Nää oli kiva tehä. Ootellaan joulukalenteri sukkia.

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat ilman pöllöjäkin. Nää oli kiva tehä. Ootellaan joulukalenteri sukkia.

    VastaaPoista
  3. Upeat sukat! Voit tehdä pöllöt joihinkin muihin sukkiin:)

    VastaaPoista
  4. Kauniit ovat nämä sukat ilman pöllöjäkin. Ja niin ihanan väriset.

    VastaaPoista
  5. Kauniit on ilman pöllöjäkin.

    VastaaPoista
  6. Kauniit ovat noinkin! Kirjoneulesukat on joskus hieman hankalia jalkaan laitettavia :(

    VastaaPoista
  7. Upeat ja kauniskuvioiset sukat olet tikutellut:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)