lauantai 25. helmikuuta 2017

Laiskaa laskiaista

Minulla on nyt viikonloppu töitä ja itseasiassa tässä tulee yhdeksän päivän työputki ennen ensi viikonlopun neljän päivän vapaita. Niinpä ei kauheasti innostanut ajatus pullataikinan tekemisestä ja kuitenkin halusin jotain laskiaiseksi. Olen nähnyt jossain kuvia tällaisista tötteröistä tehtynä pullataikinasta kuin myös voitaikinasta. Niinpä ajattelin kokeilla valmiista voitaikinasta.



Kaulitsin voitaikinalevyjä vähän ohkasemmaksi ja otin yhdestä levystä aina neljä noin sentin levyistä suikaletta. Ensin kyllä sirottelin vaniljasokeria vähän taikinan pinnalle. Sitten tein foliosta kartion mallisia muotteja, joiden ympärille pyörittelin aina kaksi suikaletta. Kuvasta näkyy että osassa on vähän rakoja ja ne olisi kannattanut tiivistää kunnolla, että pysyy paremmin kasassa. Vähän sirottelin raesokeria päälle ja uuniin.


Tällaisia laiskan laskiaiskääröjä niistä sitten tuli. Sisälle laitoin mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Maltettiin jättää muutama huomisellekin, vaikka olihan ne suussasulavia.

Nyt meitä hemmottelee aurinko muutaman surkean lumituiskupäivän jälkeen.


Ja meillä tällainen paikka kaipaa selvästi auringosta nautiskelijaa paikalle.

Aurinkoista ja luistavaa laskiaisen aikaa kaikille :)








2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi :)