tiistai 28. helmikuuta 2017

Lankapaasto

Nyt on taas se aika vuodesta, kun paastoillaan, ja tälläkin kertaa kohteena on langat eli pidättäydytään ostamasta uusia lankoja kolmen kuukauden ajan. Lankapaaston "äitinä" on perinteisesti Seijasisko Punainen Lanka -blogista ja tuolta voi käydä lukemassa asiasta lisää. Ja tämä päivä olisi vielä aikaa ilmoittautua.

Aika vähän olen viime aikoina ostanutkaan lankaa, mutta jääpähän pois ne muutamatkin heräteostokset esimerkiksi alelankoja nähdessäni.  Kun niitä lankoja minulla kuitenkin on aikalailla. On sukkalankana seiska veikkaa, nallea, fabelia ja virkkauksia varten puuvillalankoja ja on paksumpia lankoja ihan vaan jotain muuta varten. Jospa tämä paasto innostaisi ahkeraampaan neulomis- ja virkkaamistahtiin, kun nyt on ollut vähän hiljaisempaa käsityörintamalla.



Keskeneräisenä minulla ei ole kuin kaksi työtä, mutta olisi kiva aloittaa jokin jämälanka-projekti vaikka peiton muodossa. En sitten tiedä olisiko se isoäidin neliötä, afrikankukkaa vai dominoneuletta. Pitääpä ottaa langat esille ja ruveta suunnittelemaan.

Tsemppiä kaikille, jotka lähtevät mukaan paastoon ja intoa käsitöihin :)

1 kommentti:

  1. Lankapaastoa olen itsekin pitänyt ja niinpä en viime vuonnakaan ostanut kuin 8 kerää ale-lankoja. Tälle vuodelle paasto jatkuu ja entisiä lankoja riittää projektiin jos toiseenkin.

    Mukavia langankulutushetkiä sinulle paaston merkeissä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)