perjantai 17. tammikuuta 2020

Saikkukuukausi

Hiljaiselo jatkuu käsitöiden osalta, kun ennen joulua kaaduin ja minulta murtui vasemmasta ranteesta luu. Se on  nyt ollut melkein neljä viikkoa kipsissä ja kohta saan sen kipsin pois. Onni onnettomuudessa, että se oli vasen käsi, niin on pystynyt edes jotain tekemään. Käsitöitä en ole edes yrittänyt, paitsi nyt loppuaikana vähän virkkausta, kun ranne ei ole enää ollut yhtään kipeä. Joudun tietysti vielä jumppauttamaan sitä rannetta, sitten kun kipsi otetaan pois, mutta hyvällä mallilla tilanne kaiken kaikkiaan.

Joulun oli tietysti kipsin takia kotona ja meillä oli kaikki lapset paikalla ja keskimmäisen tytön Maisa-kissa ja Fredi-koira. Hyvin pärjättiin ja koirulitkin tuli yllättävän hyvin toimeen keskenään.











Nyt olenkin yrittänyt saada ajan kulumaan kotona. Onneksi tämä kipsi ei haittaa kävelemistä, joten aamuisin ollaan Axun kanssa tehty pitkiä kävelylenkkejä. Kirjoja olen lukenut ahkerasti ja kaikkea pientä kotihommaa, mitä ei normaalisti ehdi tekemään. Tällä viikolla oli onneksi vielä pari koulutuspäivää, joille pääsin kaverin kyydillä, oli kyllä mukava saada jotain järkevääkin ajateltavaa välillä.

Ennen joulua olin alotellut taas tekemään näitä "miehen korvikkeita", kun kummallakaan vanhemmalla tyttärellä ei ollut sellaisia. Kaikki vähän eri kokoisia, mutta samalla periaatteella. Vanhalla Miami-langalla virkkasin reunukset.



Vielä olisi loppu kuukausi sairauslomaa, rannetta jumpatessa ja ehkä pikkuhiljaa voisi katsoa mitä käsitöitä on jäänyt viime vuodelta kesken.

Meillä on täällä vähän lunta maassa ja vaikka plussan puolella on  ollutkin, niin maa sen verran jäässä, että nyt tulleet vähäiset lumisateet on jäänyt maahan.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)


10 kommenttia:

  1. Tapaturmat on aika pysäyttäviä, vaikka niistä selviäisikin "helpolla".
    Pakollinen pysähdys on välillä nupillekin hyväksi. Tuntuu hyvältä olla taas kunnossa ja päästä tavallisiin kuvioihin.
    Koirulit on niin nätisti siinä kamuina vierekkäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt on kipsi pois ja pikkuhiljaa olen jumpannut ja venytellyt kättä, että saan toimintakuntoon :)

      Poista
  2. Axuhan on oikein juhla-asussa rusetti kaulassa! :)
    Onneksi olet jo tässä vaiheessa ja pääset jumppaamaan kättä! Nopeasti se siitä paranee, vaikka alussa saattaa olla hankalaa. Että siitä vaan käsitöitä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavistuksen on ranne turvoksissa ja jotku liikkeet käy kipeää, mutta ei auta kuin venytellä :)

      Poista
  3. Paranemisia sinne... suloiset ystävykset siellä ja kisu helmenä siellä. Leppoisaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  4. Suloisia karvakavereita,herrasmiehiä?;)
    tuo pitää laittaa korvantaakse"miehen korvike"
    näppärät olet tehnyt,hyvä idea tuo virkkaus ympärille,paljon siistimpi kuin ne tavis "korvikkeet".
    Voi harmi,tämä syksy/talvi on allut yhtä luistelu aikaa...Onneksi olet topipumassa.
    Kirjauduin lukijaksi,olen vieraillut paljon anonyyminä..monet vuodet,nyt oma yksin kertainen -blogi:):)
    Hyvää alkavaa viikkoa!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit nimellä, pitääpä käydä kurkkaamassa takaisin :)

      Poista
  5. Kyllä se liukasta on ollut jossain paikkakunnilla kun näitä blogeja lukee. Meillä on aivan musta maa. Toivottavasti saat kätesi pian kuntoon. ❤

    VastaaPoista
  6. Kiitos Nila, kipsi on nyt pois ja nyt jumppailen rannetta kuntoon :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)