torstai 18. heinäkuuta 2013

Tallinnan tuliaisia

Olin jo aikaa sitten ilmoittanut miehelleni, että haluan kesälomalla risteilylle. Alunperin olin ajatellut Ruotsin puolta, mutta sitten se vaihtuikin Viron matkailuun, kun kumpikaan ei oltu käyty siellä aikaisemmin. Olimme aikoneet ottaa nuorimmaisen tytön mukaan, mutta hällä on jostain tullut pelko laivoja kohtaan eikä suostunut lähtemään, vaikka kuinka suostuteltiin. Niinpä jätimme tytöt keskenään kotiin ja siirsimme "vastuun" vanhimmalle tytölle, joka lähteekin nyt syksyllä pois kotoa opiskelemaan.



Tämä meidän matkailu oli vain yhden yön matka Tallinnaan, mutta täältä pohjoisesta koko reissulle tuli tietysti useampi päivä aikaa. Junalla mentiin ensin Helsinkiin, ja junassa aika kului lukien Dan Brownin Infernoa ja virkaten mummon neliöitä. Helsingissä oltiin yksi yö ja aamulla lautalla Tallinnaan. Tallinnassa meni päivä kevyesti kierrellen Vanhassa Kaupungissa ja sää oli mitä mainioin eli kunnon helle päivä. 


Ensimmäisenä päivänä todellakin vain kierreltiin ihailemassa kaupunkia ja otettiin valokuvia. Olihan siellä Vanhassa Kaupungissa paljon ihania käsitöitä ja tietysti vanhoja rakennuksia. Seuraavana päivänä käytiin sitten ostamassa tytöille tuliaisia ja itselle piti tietysti ostaa edes vähän lankoja.


Kotiin tultiin sitten lentokoneella ja täytyy sanoa, että kyllä nautittiin miehen kanssa kun saatiin reissata kahdestaan. Edellisestä kerrasta mahtaa ollakin jo aikaa...
Itsellä on loma lopuillaan, viikko töitä ja sitten vielä viikko lomaa. Tänään lähdetään metsästään vanhimmalle tytölle opiskelukaupungista asuntoa ja syyskuussa alkaisi tytön opinnot. 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)


5 kommenttia:

  1. Upeita lankoja ostitkin.
    Kiva kun pääsitte kahden lomalle, se tekee hyvää :)

    VastaaPoista
  2. Loma tekee aina hyvää, upeat langat ostit.

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut varmasti tosi ihana reissu <3

    Onnea opiskeluasunnon saamisen kanssa, kohtahan se onkin jo aika alkaa taas opintiet kun syksy sieltä kovaa vauhtia lähestyy. Meillä pojat alkaa opiskelut jo elokuun alussa ja Essin alkaa sitten vasta syyskuussa luennot. Pikkuset menee kouluihinsa siinä välissä. Eelis ja Ella jo kovasti odottelevatkin koulujen alkua :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja lankaostoksia, mukava kun tykkäsit Tallinnasta! Minunkin poika on opiskeluja aloittamassa, tänään allekirjoitti vuokrasopimuksen.

    VastaaPoista
  5. Hyvän värisiä lankoja olet löytänyt sieltä. Onnea asunnonmetsästykseen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)