maanantai 20. heinäkuuta 2015

Perhosunelmaa

Kesäloma rupeaa olemaan ohi, huominen on vielä vapaata. Mutta olenpa minä jotain loman aikana saanut neulottuakin. Loman alussa ostin Dropsin Delight -lankaa ja olin jo valmiiksi miettinyt, että siitä tulee lahjahuivi ystävälle. Malliksi valikoin Butterfly Dreamin, joka oli suunniteltu tälle langalle. Tälle huiville sopii kuitenkin hyvin sanonta alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Jouduin nimittäin alussa kutomaan ja purkamaan monta kertaa, eikä sittenkään meinannut ohjeen loppu aueta. Mutta onneksi täällä blogituttavista Tiia oli tehnyt myös tämän huivin ja uskaltauduin kysymään häneltä neuvoa. Siitähän se ohje sitten selkeni ja sain loman aikan huivin valmiiksi. Ja komea huivi siitä tulikin. Kiitos Tiialle.


Mitoiksi tuli 120x60 ja lankaa meni vajaa kolme kerää. Puikkona oli nelosen pyöröpuikot.


Väristä tykkäsin tosi paljon, on vähän syksyiset värit ja uskon, että tämä väri sopii ystävällenikin, kunhan hän sitten aikanaan saa tämän huivin.

Perhosista puheen ollen en ole tälle kesää vielä paljoa perhosia nähnyt. Lauantaina meillä oli "hellepäivä" ja silloin näin kaksi perhosta meidän pihamaalla. Toinen oli niin iso, että melkeinpä säikähdin ennen kuin tajusin sen olevan perhonen. Yritin lähteä kameran kanssa perään, mutta en saanut kiinni.

Tänään meillä paistaa aurinko, vesisateiden välissä, oikein mukavaa viikon alkua kaikille :)

12 kommenttia:

  1. Tästä tuli tosi upea! Ja oli tosi kiva kun saatoin olla avuksi. Huivia kun palauttelin mieleen, niin tuli itsellekin vähän semmoinen kutkutus, että jopa tekisin toisenkin tällaisen. :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis perhonen tai perhosunelma :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille kommenteista. Luin eilen vielä oivaa tietoa huivien pingottamisesta täältä
    http://harmaavillatakki.blogspot.fi/2015/06/pingota-huivia-ala-hermoja.html .
    Ja koska en ollut täysin tyytyväinen pingotuksen lopputulokseen, koska eka kerralla vain kostutin huivin, niin viime yöksi laitoin huivin uudelleen pingotukseen, kun olin ensin kastellut sen kokonaan. Ja lopputulos oli paljon parempi ja leveyttäkin huiville tuli 20 senttiä lisää.

    VastaaPoista
  4. Tosi upea huivi! Ihanat värit!

    VastaaPoista
  5. Kaunis on! Varmasti lämmittää hartioita ja sydäntä!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis huivi!! Ja ihanat värit! miun täytyy heti mennä Ravelryyn laittamaan tuo ohje suosikkeihin =)

    VastaaPoista
  7. Kaunis huivi, muistuttaa Revontuli-huivia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)