torstai 17. marraskuuta 2016

Joulun väreissä

Välillä on kiva virkata jotain nopeasti valmistuvaa ja niitähän on patalaput. Tällä kertaa tein tutun Eeron patalapun ja sitten ensimmäistä kertaa Isoäidin neliö -patalapun. Jälkimmäisen ohjeen otin kirjasta Patalappuja a´la Carte kuin myös tuon Eeron patalapun ohje löytyy sieltä.


Molemmat on kaksinkertaisia ja isoäidin patalapun toinen puoli on yksivärinen ja tehty harmaalla pelkkiä pylväitä. Lankana käytin näissä seiska veikkaa.

Samoilla langoilla kokeilin tehdä punatulkkuja ja nehän oli mukavia värkätä. Näiden ohjeita löytyy useastakin paikasta, mutta itse pongasin nämä Ruotsissa asuvan sukulaiseni blogista. 


Eli tuolta voi käydä kurkkaamassa punatulkun ohjeen. Ja muitakin kivoja ohjeita. Isoäidin neliö -patalappu ja pari punatulkkua lähtikin matkaani viemisiksi, kun kävin entisen työkaverin luona kyläilemässä.

Tämä kuva on alkuviikosta, kun oli juuri satanut lunta. Nautittiin Axun kanssa lumisesta metsästä.


Mutta tänään onkin mittari nollassa ja ihmetellään, että pysyykö lumi maassa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)

6 kommenttia:

  1. Joskus on kiva tehdä patalappuja :) Ja niitä on kiva viedä tuliaisinakin. Punatulkkuja pitäisi joskus tehdä itsekin. Ne näyttävät kivoilta ikkunassa roikkumassa. Lenkkikaveri on tosi terhakkaana :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita patalappuja ja punatulkkuja! Kävin katsomassa tuota linkkiä, noilla ohjeilla kyllä onnistuu, pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Patalappujen tekeminen on kyllä nopeaa ja niihin saa tarvittaessa jämälankojakin hyvin kulutettua. Pitäisikin varmaan kaivella tuo kirja taas esiin.

    VastaaPoista
  4. Kauniita patalappuja! Tykkään myös risusydämestä.

    VastaaPoista
  5. Kauniit patalaput ja somat punatulkut♥ Krapsutuksia Axulle ja ihanaa sunnuntaita sinulle♥

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva tuo pienistä isonäidinneliöistä tehty patalappu ja tosi hyvä jämälanka/lankapaastotyö.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)