maanantai 8. tammikuuta 2018

Vanhaa ja vähän uuttakin

Meidän vaatehuone on sellainen talon sisäinen pieni varasto. Siellä on ylhäällä joulujuttuja ja muita kausitavaraa. Yhdellä seinustalla on Elfan korilaatikoita, joissa on ihan vaatettakin, toki muutamassa taitaa olla käsityötarvikkeita ja vähän lankaakin. On tanko hengarivaatteille ja loppu lattiatila on aina vähän epämääräisen tavaran peitossa. Pari patjaa vie ison tilan ja ne on aina estämässä pääsyn alimmille korilaatikoille. Joululomalla ne patjat oli käytössä, kun oli yövieraita ja niinpä sain hyvän tilaisuuden tutkiskella omaa liina- ja verhovarastoa, jotka on juurikin niissä alimmaisissa laatikoissa. Sieltä löysin joskus nuorempana virkkaamiani verhoja ja jos oikein muistan, niin tämä kappa ei ole aikaisemmin löytänyt oikein paikkaa mistään.


Nyt se löysi paikkansa vanhimman tyttäreni entisestä huoneesta. Pikkasen on reuna toisesta päästä eri mittanen, mutta se ei haittaa mitään.





Muistaakseni tämä oli ensimmäinen isompi virkkuu, mitä olen tehnyt ja olen kyllä tyytyväinen, kun se nyt pääsi ikkunaan.

Seuraava virkkaus minulla on aikaisemminkin ollut takapihan ovessa, mutta jouduin pelastamaan sen, kun koiramme pentuna ollessa yritti tuhota sitä. Nyt laitoin sen joka reunaan vaijerin, että se pysyisi vähän ryhdikkäämpänä.


Hankala kuvattava, mutta ehkä siitä jotain saa selvää.

Ja nyt sain vihdoin kuvattua nuorimmaiselle tekemäni joululahjasäärystimet.


Lankana on seiska veikkaa ja ohje on täältä. Paitsi että tein vain pelkät suorat säärystimet, ilman alaosaa.


Jospa nämä vähän lämmittäisi, kun nilkat jäisi muuten kokonaan paljaaksi, ja näyttää farkutkin olevan reikäset.

Minä jatkan vielä kotona oloa, kun ennen joulua pudotin kahvakuulan pottuvarpaan päälle, mitä en todellakaan suosittele kenellekään ja niinhän siinä kävi, että se varvas murtui kärjestä. Ilman kenkiä pystyn olemaan, ei mitään ongelmaa, mutta kengistä se varvas ei tykkää. Enkä minä oikein kaupassa voi työskennellä sukkasillani, joten näillä mennään.

Tänään meillä on ollut kunnon pakkaspäivä, aamulla oli -17, mutta nyt on lauhtunut yhteentoista asteeseen ja päivällä aurinko paistoi niin kirkkaasti, että ihan silmiä häikäisi.

Mukavaa tammikuun jatkoa kaikille :)







2 kommenttia:

  1. Onpa kauniitta virkkuita! Erityisesti tuo ovi-ikkunen verho kyykyläisineen. :) Taitaa tyttäresi olla niitä nuoria, joita kauhulla katsellen tuolla tiellä, kun kulkevat niin vähissä vaatteissa ja housutkin risoina. Mutta sehän on vain minun mielåiyeeni, utta sanonpa, että tarpeeseen tulivat nuo säärystimet. :D
    Jotain hyvä murtuneessa varpaassasi, kun voit sukkasillaan sipsutella kotosalla. :)

    VastaaPoista
  2. Oi miten kauniit verhot olet virkannut. Samaten tuo virkkaus, mikä on ovessa.. molemmat huikean kauniita. Säärystimet ovat somia ja taatusti lämmittävät jalkoja♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)