Nyt kesälämpimällä olikin kiva ruveta virkkaamaan tästä langasta, eikä mistään villalangasta, ja otin kohteeksi afrikan kukat. Ne oli joutuisia ja mukavia tehdä.
Kun olin virkkaillut niitä sen verran, että vaaleammat kerät oli loppu, niin rupesin yhdistelemään paloja.
Aika epämääräisen näköinen vielä tässä vaiheessa. Sitten kävin Sinooperista ostamassa vähän lisävarusteita.
Bambuiset sangat tuntui oikein mukavilta ja kevyiltä. Ne ompelin kiinni kukan avulla, jonka taittelin sisäpuolelle. Ja pohjalle laitoin pahvia tueksi.
Ja tällainen kesäkassi siitä sitten valmistui. Ja koska afrikan kukkia jäi muutama ylimääräinen, niin ne piti tietysti hyödyntää.
Pitäähän laukun kanssa olla sävy sävyyn sopiva kukkaro,johon löytyy ohje täältä. Tuo lukko oli sellainen kiinni puristettava ja itse pujottelin virkkauksen sekaan kumirenksua, että lukko pysyisi paremmin kiinni virkkauksessa.
Meillä paistaa tällä hetkellä aurinko, mutta yö on ollut aika vilponen kun tuuli puhaltaa pohjoisesta.
Ihanaa aurinkoista viikkoa kaikille :)
Voi kun siitä tulikin kaunis ja vielä kukkarokin lisäksi. Nätti setti :)
VastaaPoistaOi miten kauniit työt!!
VastaaPoistaIhana setti! Ja juuri oikean väriset! :)
VastaaPoistaOnpa nätti; todella hyvä kesäkassivärityskin.
VastaaPoistaVoi että on kaunis setti, kesäinen.
VastaaPoistaTuota kassin mallia voisin joskus lainata.
Oi, kun on suloisia, niin hempeitä!
VastaaPoistaIhanat! Mulla on niitä samoja Lidln lankoja jemmassa. Tässä ois hyvä idea mihin niitä käyttää :-)
VastaaPoistaVoi kun on upea setti! Värikin on oikein kesäinen.
VastaaPoistaIhana kesäkassi ja kukkaro!
VastaaPoistaIhana!! Ja mielettömän hilpeä kesäkassi, saa kyllä hyvälle tuulelle! :o)
VastaaPoistaOikein ihanaa ja aurinkoista juhannusta sinulle Virpi ♥
VastaaPoistaKaunis kassi:)
VastaaPoistaIhanaa juhannusta sinulle!
Ihana kesäkassi sinulla! Hyvää juhannuksen jatkoa! :)
VastaaPoistaAivan ihana setti! Itsekin virkkailen afrikan kukkia,mutta hyvin monivärisiä. Nyt aloinkin haaveilemaan sellaisesta rauhallisemmanvärisestä kassista.
VastaaPoistaAivan ihana setti! Itsekin virkkailen afrikan kukkia,mutta hyvin monivärisiä. Nyt aloinkin haaveilemaan sellaisesta rauhallisemmanvärisestä kassista.
VastaaPoistaKesäinen, kaunis kassi. Kyllä tuon kanssa kelpaa lomailla.
VastaaPoistaSiis ihan mahottoman hieno laukku!!
VastaaPoistaTykkään noista afrikankukkasista.Mullakin on niitä läjä valmiina kaapin perukoilla muutaman vuoden takaa.Harmittaa vain kun sillon en osannut senkään vertaa päätellä niin oon jättänyt kaikkiin liian lyhyet päättelylangat.Mitähän niistä keksis.. :)