keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapsan ajelulla

Joulun pyhät rupeaa olemaan jo takana päin. Aika on kulunut mukavasti syöden, pelaten pelejä, syöden, lukien, syöden, virkaten ja taas syöden :) 

Tänään käytiin perinteisesti Tapsanpäivä ajelulla minun vanhempien luona. Äitini oli laittanut pöytään vanhan joulukaitaliinan, jonka minä olin tehnyt joskus nuorena tyttönä. Ihan kivalta se vieläkin näytti, niin piti napata kuva siitä.



Molempiin päihin olin kirjonut tuollaiset kynttiläkoristeet. Ja vähän näyttää siltä, ettei se kuvio ole ihan keskellä liinaa :)

Mutta itse jouluaattona pukilla oli sen verran kiire, ettei kerennyt sisälle asti tulemaan, mutta lahjat kuitenkin jätti meidän perheelle. Lapset tuntuivat olevan tyytyväisiä lahjoihinsa, vaikkeivat mitään isompaa tänä jouluna saaneetkaan. Ja minäkin olin ollut kilttinä, kun sain uuden kännykän tai älypuhelinhan se taitaa olla. Sen verran iso se oli, että piti virkata sille ihan uusi kotelo.


Tässä minun keltainen puhelimeni kurkistaa suojastaan.


Ja samaan sävyyn virkattu isoäidin neliö tuli läpäksi kännykkäkotelolle ja ompelin vielä nepparit kiinnikkeiksi.
Jospa tämä vähän suojaisi uutta puhelinta. Ja kunhan oppisin vielä sitä käyttämäänkin :)

Huomenna alkaa arkinen aherrus, mutta mukavaa vuoden viimeisiä päiviä kaikille :)

7 kommenttia:

  1. niinhän on pyhät menneet;) syoden, syöden ja syöden :D Nuo vanhat liinat ovat aarteita , kaunis on liinasi .. Sinäkin sait pukilta puhelimen, niin minäkin.. oon vaan aatellut, että miten osaankaan käyttää sitä :/ mikavan suojan on puhelimesi jo saanut !!

    VastaaPoista
  2. Kiva kirjottu liina. Tykkään.

    VastaaPoista
  3. Hyvä ettääitisi on säilyttänyt tuon kauniin liinan.
    Kännykkä kotelosi on tosi kaunis, kiva yksityiskohta tuo mummon ruutu.

    VastaaPoista
  4. Liinalla on jo tunnearvoakin.
    Kyllä noin kiva lahja ansaitsee uuden pussukan suojakseen.

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja nostalginen liina.
    Ihana pussukka kännykällä, mikä sen on nyt ollessa :)

    VastaaPoista
  6. On tosiaan kaunis liina ja ihanaa, kun se on säilytetty ja käytössä.
    Oletpa ollut kiltti, kun olet saanut kauniin keltaisen puhelimen.
    Pussi on varmaan tarpeellinen.

    VastaaPoista
  7. Hieno puhelin ja vielä hienompi pussukka! Kokeile koukkuamista mutta varo, siihen jää koukkuun ;-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)