perjantai 29. maaliskuuta 2019

Lomailua

Olen ollut nyt tämän viikon talvilomalla yhtäaikaa mieheni kanssa. Loman aluksi käytiin viemässä Maisa-kissa takaisin keskimmäiselle tyttärelle Tornioon. Maisahan oli meillä reilun pari viikkoa hoidossa ja kun lääkekuuri loppui ja saatiin kauluri otettua siltä pois, niin olihan se ihan eri kissa. Kiipeili joka paikassa ja vietti aikaa meidän seurassa. Hyvin olisi voitu pitää Maisa vielä pidempäänkin, mutta olihan se kuitenkin onnessaan kun pääsi takaisin omaan kotiin. Niin kuin oli emäntäkin.


Alkuviikosta kävimme päiväreissun Raahessa vanhempieni luona ja tehtiin turistikierros katsastamalla seudun kirkot. Ajettiin "maisematietä" Lumijoen kautta


ja Raahessa käytiin tietysti katsomassa Raahen kivikirkko


ja Saloisten vanha kirkko


Lomalla meinaa aina aika käydä vähiin ja meni useampi päivä ennen kuin hoksasin, että en ole tehnyt yhtään mitään käsityötä. Ja nyt kun Maisakin oli mennyt takaisin kotiinsa, niin ei sen puoleenkaan ollut esteitä käsityön tekemiseen. Niinpä sain vihdoin jatkettua aikaa sitten aloitettua makramee-työtä. Ohje on Makrameen maailma -kirjasta ja tietysti sopivasti sovellettuna. Muutamat solmeilut tein jo toisetkin kerrokset loppuun, ennenkuin hoksasin että miten se oikeasti olisi pitänyt mennä. Mutta enpä ruvennut purkamaan, kun omalle seinälle tuli.


Kokoa tälle tuli 80x100 ja tähän mennessä isoin makramee-työ mitä olen tehnyt. 


Käytin tähän Lankavan Paulina-punoskudetta ja meni vajaa kaksi kerää.


Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja saatiin laitettua (=mies laittoi) se vihdoin makuuhuoneen seinälle. Tuossa Makrameen maailma -kirjassa on kivasti erilaisia ohjeita ja ohjeet myös erilaisille solmuille, suosittelen jos on yhtään kiinnostusta solmeiluun.

Tänään on ollut aamusta lähtien plussan puolella lämpötila, taisi käväistä jopa seitsemässä asteessa, mutta nyt on enää neljä astetta ja todella kova tuuli. Ja nyt näyttäisi myös satavan vettä, mikä tietää tietysti lumelle kyytiä.

Mukavaa maaliskuun viimeistä viikonloppua kaikille :)

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Esikoiselle myös

Tein aikaisemmin työkaverin tulevalle vauvalle pienen setin, mutta ajattelin sitten että pitäähän tulevalle isoveljelle olla myös jotain. Niinpä kaivelin lankavarastosta Novitan Woolia ja tein villasukat kokoa 26.




Ensin yritin etsiä jotain valmista kuviota, mutta sitten tein tuollaisen pallorivin varren koristukseksi. Eilen sain nämä valmiiksi ja tänään onkin työkaverin viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa.

Minäkin sain yllätykseksi tulppaanikimpun naistenpäivänä ja rasian Geisha-suklaata. Suklaasta ei enää ole kuvaksi asti, mutta tulppaanit on komeasti kukassa.




Keskimmäinen tytär oli viime viikolla käymässä meillä, kun vietti talvilomaa. Mukanaan hällä oli Maisa-kissa, joka on nyt korvan takia joutunut käymään eläinlääkärillä ja joutuu nyt käyttämään oikein epämukavaa "tötteröä" kaulassaan. Tytön ja hänen poikakaverinsa oma koira, Fredi, on nyt vuoden vanha ja haluaisi kovasti koko ajan leikkiä Maisan kanssa, mikä tietysti on nyt mahdotonta, kun pitää korvaa varoa. Niinpä Maisa jäi nyt meille hoitoon siksi aikaa, että korva saadaan kuntoon, kun meidän Axu-vanhus antaa Maisan olla kutakuinkin rauhassa.



Onhan se Maisalle surkeeta, kun ei voi pestä itseään eikä rapsutella. Heti se onkin valmiina rapsuteltavaksi, kun sopiva tilaisuus tulee



ja kellahtaa heti selälleen siliteltäväksi ja rapsuteltavaksi. 

Tulevana sunnuntaina meidän olisi tarkoitus sitten viedä Maisa takaisin emännälleen, mutta meidän mielestä sillä ei olisi niinkään kiire. Tytär kyllä on eri mieltä asiasta :)

Viime päivinä meillä on satanut todella paljon lunta ja pikku hiljaa on tuntunut, että saisi jo lumentulo riittää. Tänä aamuna olikin sitten mittarissa -17 ja aamukävelyllä oli oikein ihana auringonpaiste. Ja nythän se aurinko jo lämmittääkin mukavasti.

Nauttikaahan ihanasta kevättalven auringosta nyt kun se paistaa :)

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Heartbeats

Ihastuin joku aika sitten instagramissa söpöihin vauvasukkiin ja sen myötä eksyin Facebookissa Niina Laitisen "Soulmates&heartbeats" -vauvasukkakeräykseen. Aloitin tekemään heartbeats-sukkia kohteena tietysti tuo sukkakeräys. Sitten hoksasinkin, että nehän olisikin kiva antaa työkaverille, joka jää kohta äitiyslomalle. Ja kun kuulemma tyttö olisi tällä kertaa tulossa niin väri sen mukaan.



Lankana tässä on vanhaa Novita Woolia, jota mulla löytyy varastosta vielä useaa eri väriä ja puikot oli kolmoset. Halusin tehdä myssynkin samaan tyyliin ja se tuli sitten soveltaen. Aika uhkarohkeaa soveltaa, kun en ole myssyjä juurikaan tehnyt, mutta ihan onnistunut tästä tuli. Silmukoita laitoin 90, mikä ei kuvion kanssa mennyt tasan, mutta tein sitten epämääräistä välikuviota sydänten väliin ja toivotaan, ettei kukaan kiinnitä sen kummempaa huomiota niihin.


Tuo vaaleanpunainen oli todellakin vaaleaa, niin kuvio ei kovin hyvin kuvassa erotu, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.



Ja tämä heartbeats-sukkamalli on kyllä yli-ihana. Näitä varmaan löytyy paljon vauvasukkakeräyksestä.

Tänään meille on tulossa keskimmäinen tytär kissansa kanssa ja näillä näkymin Maisa-kissa jää meille hoitoon pariksi viikoksi. Maisa on käynyt korvan takia eläinlääkärillä ja joutuu jatkamaan inhottavan kaulurin pitoa, niin tytär ajatteli, että meillä olisi rauhallisempaa seuraa kissalle, kun heidän koira haluaisi koko ajan leikkiä Maisan kanssa ja nythän se ei oikein onnistu. 

Onhan meillä ollut oikein vaihteleva sää nyt viime päivinä. Eilen pyrytti lunta oikein kunnolla, sai pariinkin otteeseen tehdä lumitöitä ja tänä aamuna oli sitten mittarissa -23. Nyt aurinko näyttää nätisti paistavan eli tulossa hieno ulkoiluilma laskiaissunnuntaille.

Mukavaa laskiaista kaikille :)