torstai 10. tammikuuta 2013

Neuletunika

Nythän on perinteisesti alkanut kaikki mahdolliset alennusmyynnit.
Itsellä on tapana käydä läpi kirja-alennukset ja niinpä lähdin sillä mielellä, että jos sieltä löytyisi jotain käsityökirjoja. Kyllähän siellä niitäkin oli, mutta niinpä vaan hurahdin toiseen laitaan eli leivontaan.
Tällainen ihanuus löytyi kokeiltavaksi :


Ja tässähän oli sitten kaikkia ihania suklaaleivonnaisia :)

Syksyn aikana olin Salaisessa Neuleystävässä mukana ja sain Snyltäni ihania lankoja, joita nyt osan sain tehtyä valmiiksi. 

Alunperin tämä oranssi lanka tuli yhden huiviohjeen mukana, mutta mielestäni se oli oikein sopiva nuorimmaiselle tyttärelleni. Ja kun myöhemmin sain itsevärjättyä vihreää lankaa, niin tiesin että ne tulevat olemaan samassa neuleessa. Pieneksi piristykseksi laitoin vielä vähän turkoosia sekaan ja tällainen tunika siitä sitten valmistui:


Takaa päin, ylhäällä pieni nappi.


Edestä päin ja eteen tuli tasku.


Tässä vähän lähempää kuviota. 
Ja oranssia lankaa oli juuri sopivasti, jäi vain pieni nöttönen jäljelle.

Kuvat otettu kännykällä, niin jälki ei ole niin selkeää. Tunikan ohjeen löysin Suuresta Käsityölehdestä 2010 nro 2. Jouduin ohjetta vähän suurentamaan ja vaikka mieluummin teen kaiken aina suoraan ohjeesta, niin ihan hyvin tämä tällä kertaa onnistui. Ja tyttökin oli tyytyväinen.

Tässäpä oli tämän vuoden ensimmäinen käsityö ja oli kyllä kiva pitkästä aikaa tehdä "vähän isompaa".

Aurinkoista tammikuuta kaikille :)


9 kommenttia:

  1. Tosi pirtsakka tunika; ei ihme, että tyttökin tykkäsi:)

    VastaaPoista
  2. Voi kun kaunis tunika !
    Nyt vaan kovaan käyttöön. Pakkasetkin kiristyy :)
    Mukavaa pian alkavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  3. Ihanan pirteä värit! Oikea piristysruiske :-)

    VastaaPoista
  4. Huippuihanan ja todella kauniin tunikan olet neulonut:)

    VastaaPoista
  5. Ihana,pirtsakan värinen tunika :)

    VastaaPoista
  6. Tuo kiva. Tasku varsinkin on hauska. Tuollaisesta minäkin pitäisin.

    VastaaPoista
  7. Kaunis tunika! Tykkään noista väreistäkin.

    VastaaPoista
  8. Oi, miten hauska tunika. Tasku on ihana piristys kuten myös nuo turkoosit raidat. Wau, olet kyllä idearikas♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)