maanantai 27. toukokuuta 2013

Kämmekkäät

Tämä viikko meillä menee aikalailla lakkiaisia valmistellessa, mutta onneksi ollaan miehen kanssa kumpikin lomalla. Alku viikko menee tarvikkeita ostellessa, viimeisiä ikkunoita pestessä, kukkia laittaessa ja kaikkea pientä järjestellessä. On vähän levoton olo, kun ei voi vielä aloitella leipomista :)

Mutta onneksi tähän levottomuuteen auttaa käsityöt. Ostin joku aika sitten Dropsin Fabelia lisää ja ajattelin kokeilla miten siitä luonnistuu kämmekkäät. Ja täytyy  myöntää, että en ole tainnut aikaisemmin tehdä kämmekkäitä. Halusin tehdä ne kuitenkin vähän ohkasemmasta langasta, niin valitsin Fabelin. 


Silmukoita laitoin yhteensä 60 ja selkäpuolelle tein yhdeksän silmukan palmikkoa.


Kaiken kaikkiaan kivaa neulottavaa. Ja väri on taas omaa lempparia.

Kohta uppoudun leivonnan maailmaan ja seuraavat postaukset onkin sitten kakuista.

Nyt onkin hyvä viikko olla lomalla, kun meillä ainakin on luvattu yli kahtakymmentä astetta lämmintä koko viikolle. Joinakin päivinä on luvattu sadetta, mutta eihän se lämpimällä mitään haittaa. 

Aurinkoista toukokuun loppua kaikille :)

4 kommenttia:

  1. Kauniit kämmekkäät. On se hyvä että voi joskus kiireessäkin neuleiden pariin upota :)

    Minä toivotan ... tule, tule hyvä kakku, älä tule paha kakku :)
    Muutenkin jaksamista ja intoa valmisteluihin ♥

    VastaaPoista
  2. Kauniit kämmekkäät ja mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuvioiset kämmekkäät olet neulonut:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)