perjantai 8. marraskuuta 2013

Harmaata

Meillä on tällä hetkellä aika harmaata ulkona ja pakkasta yrittää välillä pitää muutamaa astetta, mutta siihen se sitten jääkin. Välillä sataa jotain, eikä voi varmuudella sanoa, onko se vettä vai räntää.

Vähän samaa voisi sanoa tästä pienestä välityöstä, eli harmaata on. Neuloin kokeeksi Hanko-langasta tiskirätin, ensimmäinen lajiaan, mutta uskon että tulee tuo lanka käytettyä samanmoiseen neulomiseen. En oikein muista, mitä varten tuota lankaa olen ostanut, mutta tähän se sopi oikein hyvin.


Helppoa helmineuletta, johon tuli virkattu nirkkoreunus.
Aika paksu rätistä tuli, mutta hyvä sillä on pöytää pyyhkiä. Kuivumiseen menee enempi aikaa, mutta eiköhän sen kestä.

Tästä on hyvä alkaa viikonlopun vietto, johon kuuluu vanhempien luona vierailua, leipomista ja tietysti käsitöitä.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

6 kommenttia:

  1. Hanko-langasta tulee hyviä rättejä, meillä on niitä kolme: kaksi helmineuleista ja yksi reikäinen. Lanka jäi aikanaan yli itselleni tekemästäni hihattimesta, ja aina kun pistän sen hihattimen päälleni, niin mies katsoo sitä pitkään ja lopulta toteaa, että tuohan on ihan niin kuin meidän tiskirätti... ;) No ei ihme, kun on samaa lankaa ja vielä helmineuletta molemmat! :)

    Mukavaa viikonloppua, minä ainakin nautin tästä harmaudesta ja pimeydestä, sehän on oikein neulojan unelmakeli, kun saa istua sisällä kutomassa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, hankoa on aika monta kerää kopassa, niin ja siun rättisi on liian kauniks rätiksi:))))

    VastaaPoista
  3. Täytyypä minunkin kokeilla,jos siitä noin kivan näköinen tulee... :)

    VastaaPoista
  4. Enpä ole kokeillut Hankolankaa. Kaunis tiskirätti!

    VastaaPoista
  5. Kaunis tiskirätti. Mukavaa viikonloppua sinullekkin :)

    VastaaPoista
  6. Nätti rätti. Vaikka en tykkää syksystä, niin harmaasta kyllä pidän :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)