sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kuului laulu enkelten...

Sopii hyvin tämän pyhän teemaan ja näin luki myös tämän enkeliliinan ohjeessa. Esikoinen muutti nyt syksyllä opiskelemaan ja halusin virkata hänelle pienen joulukaitaliinan hänen pienelle keittiöpöydälle. Meillä on perinteisesti ollut niin, että ruvetaan joulua hössöttämään vasta marraskuun lopulla, kun on esikoisen syntymäpäivä ohi. Niin tänäkin vuonna. Tein vain liinan valmiiksi, että hän voi sitten ottaa liinan mukaansa, kun on syntymäpäivät vietetty.




Lankana käytin Kotiväkeä, minkä oli ostanut joskus tarjouksesta. Minkähän takia punainen on ollut tarjouksessa, kun se kerran vuodessa on kuitenkin ajankohtainen? 
Ympärille virkkasin nirkkoreunuksen, vaikka sitä ei paljon erotakaan. Ohjeen löysin Kauneimmat Joulun Käsityöt 2010 -lehdestä.



En hoksannut mitata liinaa, mutta tästä kuvasta saa ehkä vähän käsitystä mitoista. Sopivan kokoinen kuitenkin pienelle keittiön pöydälle luomaan joulun tunnelmaa :)

Valoa pimeyteen, meillä on ainakin aika pimeää, kun on plussalla mutta kynttilät auttaa siihen asiaan.
Mukavaa marraskuun alkua kaikille ja kiitos aikaisemmista kommenteista :)

9 kommenttia:

  1. Ihana liina kelpaa tuon ääressä joulua odotella.
    Pimeää ja harmaata täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Täällä on ihan jouluinen tunnelma. Kaunis liina!

    VastaaPoista
  3. Sievä liina, minusta kylläkin enkeliliinaa voi hyvin käyttää ympäri vuoden! :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis malli, nättejä enkeleitä.
    Minä en hössötä ollenkaan joulua, ne normaalit leipomiset ja kinkut sun muut. Ja se on siinä :)

    VastaaPoista
  5. Kiva liina. Enkelit voivat olla pöydällä kyllä muutenkin kuin jouluna.

    VastaaPoista
  6. Kaunis enkeliliina ja tossut on super söpöt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)