lauantai 7. joulukuuta 2013

Jouluinen patalappu

Meilläkin on nyt koko perheellä kolmen päivän vapaat ja täytyy myöntää, että olen nauttinut. Itsenäisyyspäivä vietettiin kotosalla kaikessa rauhassa vähän myös jouluun valmistautuen. Tällaista pientä on käsityöpuolella valmistunut.




Sama patalappu Eeron mallilla kaksipuoleisena tehtynä. Lankana on Seiska Veikkaa, toinen puoli tumman harmaata ja toinen puoli vaalean harmaata. Ja nyt punaisella koristuksella ihan joulun väreissä. Itse asiassa tuo tummempi pohja oli tehtynä jo aikaa sitten langan jämästä, mutta kun ei ollut sopivaa lankaa toiseksi puoleksi, niin oli jäänyt odottelemaan parempia aikoja. No, nyt sitten löytyi kaverilanka toiselle puolella, niin sain patalapun valmiiksi.

Eilen paistettiin myös pipareita nuorimmaisten tyttöjen kanssa. Olin ostanut valmiin piparkakkutalon palaset ja siihen paistettiin sitten muuta rekvisiittaa. Kiinnitin talon palat yhteen sulatetulla sokerilla ja vaikka luin varoitukset, että sula sokeri on kuumaa, niin pitihän sitä vähän peukalolla jossain vaiheessa sorkkia. Onneksi ei tullut sen kummempaa jälkeä, mutta olihan se kuumaa.


Talo pihoineen sai vielä tomusokerista pienen lumikerroksen, niin olihan se hieno :)

Huomenna olisi tarkoitus valmistaa lanttulaatikot valmiiksi pakkaseen.
Tästäpä onkin hyvä jatkaa joulun tunnelmointia, mukavaa joulun odotusta kaikille :)

6 kommenttia:

  1. Meillä on myös vietetty vapaata, leivottu pipareita ja maalausurakka saatettu loppuun:) Hauskaa joulunodotusta sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Oijoi, nyt muistinkin, että oon noita patalappuja ihastellut ennenkin. Vielä en oo ite saanu aikaseksi ottaa ja tehä, mutta jospas tässä jossain vaiheessa.
    Nuo on kauniita, ja niin on kauniin jouluiset värit sinun lapussasi :-)
    Piparimaisemakin näyttää upealta.

    VastaaPoista
  3. Upea piparitalo,ja kauniit jouluiset patalaput:))

    VastaaPoista
  4. Ihanan jouluista sekä laput että piparitalo:)

    VastaaPoista
  5. Kivan jouluinen patalappu. Kylläpä teillä siellä on jo paljon lunta :o

    VastaaPoista
  6. Hienot lappuset. Ja upea on piparitalo, kaikkinen kuorrutuksineen ja koristeineen !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)