keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vihdoinkin valmis

Tänään on vuoden 2014 ensimmäinen päivä ja päivä on mennyt aikalailla olla öllötellessä. Aamukävelyn jälkeen katsoimme miehen kanssa nauhoitetun "Kuninkaan Puhe"-elokuvan, joka oli todella hyvä. Varsinkin kun olimme katsoneet silloin aikaisemmin dokumentin tästä oikeasta kuninkaasta ja sen puheviasta, niin tiesi vähän taustaa elokuvalle. 

Joulua varten tuli tehtyä sen verran käsitöitä, että nyt on ollut jotenkin tyhjä olo, enkä ole jaksanut käydä paljoa kommentoimassa muidenkaan blogeja. Mutta nythän ne päivätkin pitenee ja valostuu, niin eiköhän se siitä...

Muiden töiden ohessa olen neulonut itselleni huivia. Lankana on ollut kesällä Tallinnasta ostamani lanka. Mallin huiviin löysin Suuri Käsityö 11-12 2009 -lehdestä ja se oli suunniteltu paljon paksummalle langalle ja siitä olisi silloin tullut hartiahuivin levyinen.


Mallikuvio muistuttaa hyvin paljon palmikkoa ja tykästyin siihen todella. Yksi mallikerta koostui 12 kerroksesta ja sitä oli kiva tehdä aina mallikerta kerrallaan, kun oli sopivasti aikaa. Puikkojen vahvuus oli kolmonen.


Kuvassa väri on liian vaaleaa, oikeasti väri on todella tummaa ja tuo tumma kohta oli neuloessa melkein mustan veroista ja välillä sain tihrustaa silmukoita todella tarkasti, ettei karannut puikoilta. Tänään vihdoin neuloin viimeiset kerrokset ja olen kyllä todella tyytyväinen tähän huiviin, on oikeinkin minun värinen.

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille :)

12 kommenttia:

  1. Upean värinen ja mallinen huivi. kelpaa tuo kaulassa uusi vuosi aloittaa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi, väriliuut menee kauniisti!
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Ihana huivi! Kaunis kuvio tosiaan,ja värit ihan lemppareitani :) Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi! Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis huivi. Rakastan minäkin tuollasia värejä <3

    VastaaPoista
  6. Todella, todella kaunis huivi. Kiljuen tuon omakseni ottaisin :)
    Hyvää alkanutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  7. Kaunis huivi, tosi ihanat värit! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Ihanan värinen huivi! Tuo kuvio on kivan näköistä ja muistuttaa todellakin palmikkoa.

    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle myös:) Huivi näyttää tosi upealta.

    VastaaPoista
  10. Kaunis huivi.
    Onnellista vuotta 2014.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)