perjantai 26. maaliskuuta 2021

Pääsiäinen lähestyy

Kevät ja kesä saa minut usein vaihtamaan puikot virkkuukoukkuun. Nyt jopa yllättävän aikaisin. Olin joskus ostanut poistosta keltaista virkkuulankaa, ihan outo merkki Eldorado Puppets, mutta 100% puuvillaa. Se innosti selailemaan vanhoja käsityö- ja virkkuulehtiä ja niin sieltä löytyi pari kivaa ohjetta pienille pyöreille liinoille.


Virkkuukoukku oli 1,50 ja oli tosi mukava pitkästä aikaa virkata ohuella langalla, vaikkakin se tuntui herkästi sitten sormissa.





Toinen liina tehty samalla langalla ja vieläkin sitä lankaa jäi, vaikka 50 gramman kerä tuntui niin pieneltä.




Näistä saikin kivasti keväistä pirteyttä olohuoneeseen. Jospa vielä saisin sen loppukerän käytettyä, ettei jää kerän loppu käyttämättä.


Tällä viikolla on lumet saaneet kyytiä, kun on päivällä ollu reilusti plussan puolella. Minulla on ollut iltavuoroviikko ja olenkin tykännyt, kun yöllä ollut pakkasella, niin on ollut  mukava käydä aamukävely metsässä, kun on hanki vielä kantanut. 

Tänä aamuna käytiinkin suon reunalla ja kun oltiin aikaisin liikkeellä, niin saatiin nauttia nousevasta auringosta.




Meillä on jännä kevät töissä, kun meidän Sale lopettaa nyt kuun lopussa. Puolitoista kuukautta me ollaan sitten muissa yksiköissä töissä ja sen jälkeen ruvetaan laittaamaan uutta S-markettia valmiiksi, että jossain vaiheessa kesäkuuta saataisiin se avattua. Tuopahan virkistävää vaihtelua normityöhön.


Ihanaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille :)

7 kommenttia:

  1. Samaisia ajatuksia täälläkin, että puikot taitaa vaihtua virkkuukoukkuun. Tuollaisia liinoja en osaa tehdä, mutta ajattelin,jos tekisi isoäidinneliöillä jotakin. Mukavaa pääisäisen aikaa sinullekkin!

    VastaaPoista
  2. Vaihtelu virkistää käsitöissä ja töissäkin. Tosin itse kaipaisin töissä enemmän pysyvyyttä, kun joka päivä on täynnä jotain vaihtelua ihan liiankin kanssa ;D

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanan raikkaita pikkuliinoja! Mitenhän minä arvasin, että sinä olet siirtynyt virkkuun pariin. Aksukin siinä niin pirteänä aamulenkillä.
    Se onkin mukavaa puuhaa laittaa uutta työpistettä ja sitten jatkaa siellä työntekoa, kun saa valmiiksi. Kerran olen sen itsekin kokenut työelämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena :)
      On se virkistävää saada uutta ajateltavaa työrintamalla :)

      Poista
  4. Nättiä tuukeja. ENpä ole pitkiin aikoihin virkannut mitään. Jospa kesällä kiikussa, kun aurinko helottaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon helotukseen passaa hyvin virkkuutyöt 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi :)