Itse olin pääsiäisen muuten töissä, paitsi toinen pääsiäispäivä oli vapaata. Muuten meillä olikin talo täynnä väkeä, kun yhdessä vaiheessa oli kaikki lapset kotona ja isommilla poikakaverit mukana. Ja sittenhän meillä oli keskimmäisen tytön koiranpentu, joka laittoi lisäsäpinää elämään.
Fredi oli välillä vähän höppänä, kun saalisti omaa häntäänsä.
Vanhin tytär toi meille tällaisen pääsiäiskimpun,
ja keskimmäinen tytär oli leiponut täytekakun, mutta siitäpä en ehtinyt ottaa kuvaa. Siinä oli täytteenä omatekosta omenahilloa ja oli juuri sopivan makea. Omasta leipomuksesta ehdin nappasta kuvan, eli kinderpiirakkaa.
Suurena suklaan ystävänä vei vähän niin kuin kielen mennessään.
Muutaman uuden lapun olen saanut virkattua Kalevala-peittooni,
eli Nuotiovalkea ja Pohjolan Häät.
Sitten onkin vähän mietinnässä, miten teen loput palaset. Taidan päätyä siihen, että teen joitakin paloja kahteen kertaan, niin saan 24 palaa täyteen. Eiköhän siinä rupea sitten olemaan jo sopiva koko peitolle.
Eilen meillä oli taas valokuvauskurssi ja tällä kertaa lähdimme porukalla Koitelinkoskelle. Vähän jännättiin, että onko vettä näkösällä ollenkaan, mutta onneksi löydettiin sulaa kohtaa, mitä kuvata.
Sai harjotella virtaavan veden kuvaamista, ja vähän muutakin.
Kesällä on kyllä pakko mennä sinne uudestaan, on siellä niin hienoja kuvauskohteita.
Huhtikuu on nyt hyvällä alulla ja täällä taitaa nyt olla ensimmäisen kerran, että yöllä ei mennyt pakkaselle. Sehän taitaa sitten olla kevät. Mukavaa huhtikuun alkua kaikille :)
Oi,oi miten suloinen koiruli! Nam kinder-kakkua. Minunkin pitäis päästä johonkin valokuvauskurssille,olen niin tumpelo kuvien otossa.
VastaaPoistaSuosittelen valokuvauskurssia, jos on yhtään kiinnostusta. Tämä on kansalaisopiston järjestämä :)
PoistaVoi ihanuus miten suloinen tuo Fredi onkaan:)♥ Pennun touhuja on kyllä hauska seurata. Kinder-kakku näyttää niin herkulliselta! Upeita kuvia olet ottanut, tuo kuvaaminen on kyllä taito laji..minä vaan näpsin sieltä täältä kuvia, en osaa yhtään katsoa mitään valo-varjo juttuja..valokuvauskurssi olisi kyllä kiva:) Tuosta peitosta tulee kyllä hieno! Mukavaa alkavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaKiitos, Fredi kyllä valloitti meidät kaikki. Sulla on kyllä hienoja kuvia muutenkin, mitä sitten valokuvauskurssi saisikaan aikaan :)
PoistaKauniita nuo lappuset joita virkkailet. Minä en ole oikein virkkuukoukun ystävä kuin pakkotilanteessa.
VastaaPoistaKiitos Pirena :)
PoistaOnpa siellä soma pikkuinen.. niin veikeänä♥ Kauniita ovat nuo Kalevala-peiton lappuset♥
VastaaPoistaSöpö koirakuva.
VastaaPoistaValokuvaaminen on näköjään taitolaji muutenkin. :)
Söpöstä koirasta ei oikein muuta kuvia saakaan :)
PoistaMITÄ! SInä olet käynyt Koitelinkoskella etkä tullut kahville???
VastaaPoistaJos käyn kesällä uudestaan, niin sitten :)
Poista