Minulla on tällä hetkellä menossa Kalevala-peiton palojen yhdistäminen ja se on ollut ihan kivaa puuhaa, mutta aikaahan siinä menee.
Ja tässä vaiheessa sitten hoksasin, että eihän minulla riitä tuo lanka enää reunuksen ympärille, niin piti laittaa tilaukseen yksi lisäkerä. Eli se siitä jämälankojen käyttämisestä. Muuten olen kyllä saanut käytettyä tähän jo omistamiani lankoja, joten ihan hyvä projekti ollut.
Keskiviikkona meillä oli viimeistä kertaa kansalaisopiston valokuvauskurssi ja laitanpa tähän kuvapläjäyksen kahdelta viimeiseltä kuvauskerralta.
Ensin olimme Oulun torinrannassa kuvaamassa ja silloin sattui ihana aurinkoinen ilma.
Tämä on Kiikelinsaaresta...
...ja tässä Pikisaaresta otettu kirjastolle päin.
Ja tämä Pikisaaren rannasta.
Ja viimeisellä kerralla kävimme Escurialissa, joka ei vielä ollut avoinna, mutta pääsimme sinne kuvaamaan eläimiä. Pääosin kuvaaminen tapahtui hämärässä sisätilassa, mikä aiheutti vähän enempi haastetta, samoin kuin liikkuvat eläimet,
Siellä oli vuohia, lampaita ja alpakoita...
Ja sitten oli sinikelta-arat ja neito-kakadut.
Ja olihan siellä paljon muitakin eläväisiä, kuten 25 kiloa painava kilpikonna, poneja, aaseja, kaneja, kissoja ja ja... kaikkea ei ehditty edes katsomaan ja kuvaamaan.
Nyt pitäisi sitten vaan lähteä aika ajoin kameran kanssa liikkeelle, että pysyisi yllä ja jopa kehittyisi kuvaustaito, kun on perusasiat nyt oppinut.
Minulla meneekin viikonloppu ja vapunaatto töiden merkeissä, mutta mukavaa huhtikuun loppua kaikille :)
Etenkin ylimmäinen eläinkuva on ihan mahtava!
VastaaPoistaEn ole tuommoisesta paikastakaan koskaan kuullu. Voisi olla mielenkiintonen.
Onnistuneita ja inspiroivia kuvaushetkiä sinulle toivottelen.
Kiitos Sartsa :)
PoistaOnneksi digikameralla pystyy ottamaan kymmeniä ja kymmeniä kuvia, niin joku niistä on sitten ihan julkasukelponenkin :)
Voi että tuosta peitosta tulee kaunis♥ On siinä kyllä melkoinen urakka:) Upeita maisemakuvia ja onpas kiva paikka tuo Escurial! Hienoja eläinkuvia! Mukavaa alkavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaKiitos Päde :)
PoistaKaunista peittoa on tulossa:)
VastaaPoistaIski pieni lukihärö tuon Kiikelisaaren kohdalla, kunnes lukasin toisen kerran sen:)
Ihania kuvia olet ottanut ja tuo vuohipukin kuva on niin hyvä:)
Mielenkiintoinen paikka tuo Escurial, varmasti on päivä kulunut siellä mukavasti:)
Rentouttavaa viikonloppua sinulle! T: -Satuli-
Kiitos Satuli :)
PoistaKiireessä lukiessa voi tulla ihan hauskoja juttuja :)
Hellyttäviä kuvia.. ja tuo vuohipukki on kyllä mainio.
VastaaPoistaLeppoisaa viikonloppua sinulle:-)
Hieno peitto tulossa!
VastaaPoistaKivat värit!
Ihanat eläinkuvat!
Alkaa kuule polttaa! Torinrannasta ei ole enää kuin 12 km! Kohtako tulet?
VastaaPoistaSuunta vielä hukassa, mutta sun herkkujas voisin tulla maistelemaan vaikka heti :)
PoistaPohjoiseen, Pateniemeen, mars, mars.
PoistaTosi hienoja kuvia! Ja nyt täytyy tunnustaa, etten ole ikinä Oulussa käynyt, mutta kuvasi houkuttelevat sinne.
VastaaPoistaKiitos Saga :)
PoistaKesällä kyllä kannattaa tulla Ouluun visiitille, paljon on kaunista katseltavaa, kuin myös lähiympäristössä :)
Odotan innolla kuvia valmiista peitostasi! :) Minulla viimeinen ruutu tekeillä. Sitten kokoamistouhuun.
VastaaPoistaHienoja kuvia olet taas napsinut. Eläinkuvista pidän erityisesti. Jokohan tulevana kesänä sais käytyä siellä Escurialissa.
Kiitos Matleena :)
PoistaNyt minulla tuli harmillinen tauko peiton tekoon, kun jouduin sen yhden lankakerän tilaamaan ja tänä aamuna tuli viesti, että on lähdössä matkahuollon kautta liikkeelle. Mutta sehän menee vapun yli ennen kuin paketti on täällä meillä.
Escurialissa on varmasti kesällä paljon katseltavaa, kunhan saavat auki paikan. Meinasivat, että eivät ehdi vapuksi, kun on ollut niin paljon vielä lunta eikä voi eläimiä pitää ulkona.
Leppoisaa toukokuuta Sinulle ja tervetuloa blogivierailulle mikäli innostaa :) terveisin Maija M.
VastaaPoistahttp://myrskymaijanblogi.blogspot.fi