Otin kuvan tekijän nimestä, kun heille on lähiaikoina tulossa ainakin facebook-sivut, niin pääsee sitten seuraamaan niitä.
Sitten ihastelin siinä keskusaukiolla kalligrafiaa. Siellä oli Anja Lehtinen esittelemässä ihastuttavaa kirjoitustyyliä. Hänen sivuilleen pääsee täältä. Olin aikaisin liikkeellä, joten siinä ei ollut paljoa vielä porukkaa ja uskaltauduin kokeilemaan kirjoittamista. Minulla oli isot kirjaimet mallina ja kokeilin niistä omaa nimeäni.
Tuossa kynässä tuo teräkin oli hassusti erillään ja jostain kumman syystä nuo kirjaimet meinasi isota loppua kohti. Mutta olisi kiva kyllä opetella enempikin tuota taitoa.
Ja tässä on itse tekijän taidonnäyte.
Kuvat on otettu kännykällä, niin laatu ei ole kovin hyvä, mutta oli tuo kirjoitus kyllä hienon näköistä. Jututin enempikin häntä ja hän kertoi tekevänsä mm. elokuviin vanhoja tekstejä, on jäljitellyt esim. Mannerheimin käsialaa ja tehnyt vanhoja asiakirjoja, mitä on tarvinnut elokuviin esille. Sitten hän on käynyt opettamassa ulkomailla, oli juuri tullut Sveitsistä. Ja nämä kirjoitustyylit kalligrafissa on samoja kaikissa maissa. Oli todella mielenkiintoista.
Tuohon liittyen ostin Suomen Taidetarvikkeesta sellaisen paketin, missä oli kalligrafi-harjoitusta ja siinä tuo kynä oli sellainen tavallisemman näköinen, mutta siihenkin tarvitaan omat mustepatruunat. Siinä pystyy harjoittelemaan erilaisia kirjoitustyylejä ja harjotuttaan ohutta ja paksumpaa viivaa.
Ostinhan minä myös Lankavalta Paulina-punoskudetta yhden kerän, että saan tehtyä taas makrameeta. Jos vielä tekisi sellaisen yhden kerän kokoisen ennen kuin rupean haaveileen siitä vähän isommasta. Nyt kyllä sain kirjastosta lainattua Fanny Zedeniuksen Makrameen maailma -kirjan ja siinä on todella hyvin ohjeita makrameen tekoon. Kirjan kirjoittajalla on instagram-tili nimellä createaholic, jossa on kuvia näistä ihanista makramee-töistä.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)
Messuilla näkee aina kaikkea mukavaa. Hienoja nuo risutyöt. Somasti lintupariskunnat oksalla. Kalligrafi kirjoitus on huikean kaunista.
VastaaPoistaEikö vaan, Intsu ja tuossa kalligrafissa on paljonkin eri tyylejä mitä voi kokeilla :)
PoistaTuota kalligrafiaesittelyä minä en huomannutkaan. Onpa todella taidokkaan näköistä. Kiva nähdä, millaisia sinä alat kirjoittelemaan. Kai esittelet meillekin niitä. :)
VastaaPoistaKatsotaan nyt Matleena mitä saan harjoiteltua. Olisi kiva ainakin jotain joulujuttuja tehdä tuollaisella kirjoituksella :)
PoistaKässämessuilta saa kivoja ideoita, joitain ihan toteuttamiseen asti, kuten siä. Jäädään nyt oottelemaan, mitä on tulossa...
VastaaPoistaItsekin odotan innolla :)
VastaaPoistaEnnen panostettiin koulussa myös kirjoitukseen ja käsialaan ja kyllä kun katselee omienkin vanhempien ( mitkä tosin on jo kuolleet) käsialaa se oli kyllä hienoa. Hienoa kun joku on vielä kiinnostunut tällaisista aiheista.
VastaaPoistaItse tykkäsin ns. kaunokirjoituksesta koulussa ja noissa mallikirjaimissa löytyi vähän samantyylistä harjoitusta, niin mukava harjoitella niitä :)
PoistaTaidettiin olla samoilla messuilla ;)
VastaaPoistaHeips! Voitit ylläripalkinnon arvonnassa. Laitatko osoitetietoja...
VastaaPoistasartsa.piccolo@gmail.com
Viesti laitettu :)
Poista