tiistai 8. syyskuuta 2020

Virkatut pesulaput ja vähän leipomista

 Vanhin tytär ehdotteli jo aikaa sitten, että voisin tehdä hälle lahjaksi virkattuja "vanutyynyjä". Testasin muutamaa ohjetta ja tällaiset niistä sitten tuli. Yhteensä lappuja tuli nyt 12 kappaletta, mutta onhan tässä vielä aikaa jos innostun lisääkin tekemään. Ajattelin nimittäin laittaa nämä pukin konttiin.



Pussin ja ylemmät laput tein  Novitan ohjeella ja alemmat laput tein tällä ohjeella. Pussi käy säilytyspussina ja pesupussina. Lankana pesulapuissa oli Novita Siro 53% puuvilla, 33% viskoosi ja 14% pellavaa. Pussiin käytin Novita Cotton Softia 100% puuvillaa.

Elokuun lopulla vietettiin kevään ylioppilasjuhlia ja olin kyökkipiikana kaverin pojan juhlissa. Leivoin sinne mansikkajuustokakun, jonka sovelsin kahdesta eri ohjeesta, täältä ja täältä. Ja tällainen siitä sitten tuli. 






Vähän jänskätti, että onko vielä tuoreita mansikoita saatavilla, kun juuri sillä viikolla muutamana päivänä ei mansikoita tullutkaan kauppaan, mutta sain onneksi vielä hyvät mansikat kakkuun.

Olen nyt innostunut juurileipomisesta. Tilasin  Leipävallankumous-kirjan ja aloitin ihan alusta tekemällä oman leipäjuuren. Nyt olen suurin piirtein kerran viikossa leiponut juureen tehtyä leipää ja onhan se eri hyvää. 

Tässä kuva ihan ensimmäisestä leivästä ja sehän näytti ihan oikealta leivältä, ja maistui myös.




Nytkin siellä on juuri odottamassa jatkokäsittelyä ja tänään olisi taikinan käsittely, ja huomenna vasta leivän paistaminen. Tämä juuri leivonta ei nimittäin ole kiireisen hommaa. Pitää vähän aina katsoa aikataulua, että milloin mitäkin ehtii tehdä. Mutta se on niin ihmeellistä, että tätä samaa juurta voi käyttää pullataikinassa ja paljon muussakin leivonnassa. Mutta niitä en vielä ole ehtinyt kokeilemaan. 

Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille :)


10 kommenttia:

  1. Hmmm... nuo pesulaput ja pussi olisivatkin todella hyvä aloittelutyö, kun niin kovasti haluttaisi vuosien jälkeen päästä takaisin käsityövireeseen. Kiitos ideasta, joulukin on tosiaan tulossa!
    Kakku näyttää kyllä todella herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :)
      Noita lappu oli kiva virkata, kun nopeasti valmistuu.

      Poista
  2. Olipa hyvä idea, että säilytyspussi toimii myös pesupussina. Muutenhan ne tosiaan pyörii koneessa pitkin poikin.
    Juurileivonta kuulostaa juuri sellaiselta, että minun kärsivällisyys ei riittäisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuren kanssa ei pidä kiirehtiä, mutta kiva nähdä mitä kaikkea siitä samasta juuresta voi tehdä :)

      Poista
  3. Sinulla se tapahtuu moni asia, niin käsityöt kuin kakun teko ja leivän leivonta! Hieno homma! Olen minäkin joskus tehnyt ruisleipää itseni tekemällä juurella, mutta siitä aikaa. Hyvältä se maistui. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä pääse pitkästyyn, kun tekee erilaisia juttuja vuoron perään :)

      Poista
  4. Niin kaunis kiille mansikkakakussa!

    VastaaPoista
  5. Minulla pitäisi olla reippaasti noita lappuja. Hyvä idea sinänsä pitää ajatella josko kokeilisi jossain vaiheessa ei tarvitsisi ostaa valmiita lappuja. Tuo leipäjuuri kiinnostaa kovasti. ❤
    Mitenköhän se onnistuisi ❓🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua ensin tuohon juurileivontaan ja varata aikaa, sillä ei ole ollenkaan kiireisen hommaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)