keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Syksyä

Meillä on ollut järjestelmäkamera jo pitkän aikaa, mutta enpä ole osannut käyttää sitä kuin automaatilla. Tänä syksynä ilmottauduin kansalaisopiston kamerakurssille ja nyt olen yrittänyt kovasti harjoitella oikeaa kuvaamista. 


Nyt tiedän suurin piirtein mitä eri asetukset ja näppäimet kamerassa tarkoittaa ja mitä voi säätää, jos tarvii esimerkiksi valoa enemmän. Mutta itse kuvien ottaminen onkin sitten vielä eri asia, että ne saisi näyttämään siltä miltä haluaa ja mitä on mielikuvassa ajatellut.


Omalla pihamaalla olenkin liikkunut paljon kameran kanssa ja koiramme Axu on saanut olla vastentahtoinen kuvattava. Jostain syystä se kääntää aina päänsä pois kamerasta, harvoin katsoo suoraan kameraan.


Tässä loput omenat pelastettu ennen pakkasia.



Viimeisiä omenapuunlehtiä, jäi vähän epätarkaksi, ja ruusun lehdet pakkasella.



Ja tässä kynttilälyhty odottamassa käyttöönottoa.

Aikaisemmin en uskaltanut paljoa koskea kameran säädöksiin ja näppäimiin, mutta nyt kun olen saanut hyvää oppia, niin pystyn kokeilemaan, enkä pelkää että kamera menee sekaisin. Ensi viikolla onkin viimeinen kerta tälle syksyä ja silloin harjoitellaan pelkästään kuvaamista eli silloin pitäisi muistaa, mitä teoriassa ollaan käyty läpi. Keväällä olisi vielä jatkokurssi ja aion varmasti ilmottautua mukaan, on tämä sen verran mukavaa puuhaa. 

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille :)



5 kommenttia:

  1. Voi tuota kurssia minäkin tarviisin! Tosin ei minulla ole järjestelmäkameraakaan, kun en ole uskaltanut sellaista ostaa juuri sen takia, etten osaa käyttää sitä. Nykyisellä pokkarillakaan ei saa enää kunnon kuvia, joten uusi kamera ja tuollainen kurssi olisi paikallaan. Ehkä ensi syksynä sitten... ;)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia.. järjestelmäkamera vois olla ihan hyvä, mutta luulen, että minä en oppis sellaista käyttämään.

    VastaaPoista
  3. Ääh, nyt pisti kateuden piikki! Olen kytännyt kamerakurssia ainakin neljä vuotta, mutta aina ne täyttyvät parissa minuutissa. Eihän meikäläinen kerkiä edes sanoa kissaa, kun netti-ilmoittautuminen on jo ohi. Yyh ja pyyh. No, sinähän voit alkaa kouluttaa minua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä kun olen aina ihastellut sun kuvia, kun ne on niin hienoja. Sulla taitaa olla sitä luontaista silmää kauneudelle :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)