tiistai 23. huhtikuuta 2019

Koitelinkoski

Toisena pääsiäispäivänä kävimme mieheni kanssa taas Koitelinkoskella ja minä tietysti otin kameran mukaan. Kysyimme nuorimmaista (kohta 17vee) mukaan, mutta hän meinasi, että jos siellä jalat kastuu, niin tulee kylmä. Ja voin kuvitella, että hällä olisi voinut jalat kastua, kun on niin vesi-ihminen. Meillä oli viisaasti kumpparit jalassa ja jaloissa vielä villasukat, niin selvittiin kuivin ja lämpimin jaloin.

Näissä kuvissa on pääosissa itse koski, mutta saattaa muutakin kuvissa vilahtaa.


                       Jäitä koskessa oli vielä jonkin verran.






Aikamme kierreltyämme päädyimme nuotiopaikalle eväsrepun kanssa.





Ensimmäiset nuotiolla paistetut makkarat sinapilla maustettuna, onhan se vaan niin hyvää. Ja termarissa meillä oli tällä kertaa teetä lämmikkeenä. Ja kyllä tuuli oli sen verran vilposta, että nuotion ja teemukin lämpö oli tervetullutta. Ja kun saimme (mies sai) nuotion syttymään, niin kummasti siihen ilmestyi muitakin makkaran paistajia juttukaveriksi.

Mukavan rattoisasti meni se "sunnuntai" eli maanantai, nyt jaksaakin sitten taas työn merkeissä. Ihanaa viikkoa kaikille :)



11 kommenttia:

  1. Upeat kuvat ja koski! Nuotiomakkara on kyllä herkkua:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :)
      Luonnossa liikkuminen lisää leppoisuutta :)

      Poista
  2. Jäiden lähtö ja veden vapaus on hienon näköstä katottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti. Muutenkin luonnossa liikkuminen on rentouttavaa :)

      Poista
  3. Komea on koski ja joka ikinen vuosi vaan vapautuu jäistään, kertaakaan ei ole joutunut antamaan periksi. Meillä on kevään ensimmäiset makkarat syömättä.
    Sulla on kiva blogi, liityin heti lukijaksi. ja liitin sinun blogin minun lukijalistaan.
    Oleppas sinäkin rohkea ja tule käymään katsomassa millainen blogi löytyy täältä aurinkokujalta.
    Aurinkoista ja keväistä viikkoa sinne.
    Täällä ei ainakaan sellainen keli ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vastavierailulla ja olipa kiva blogi sulla. Liityin myös lukijaksi :)

      Poista
  4. Onpas upeat kuvat <3 hyvää vappua sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Onpa upeita kuvia Koitelista! Tuli halu päästä sinne taas pitkästä aikaa. Ja nuotiomakkarakin maistuisi. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Matleena :)
    Kannattaa ehdottomasti kunhan vähän lämpenee 😊

    VastaaPoista
  7. Meinasin joutua Koitelinkoskelle pääsiässeksi töihin, mutta onneksi sain olla vapaa ja villi pääsiäisnoita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)