Nämä on tehty erivärisistä Nalle-langoista ja koko on 36-37. Jämälangoista tein ja vielä niitä jäi.
Nyt kun on ollut kovia pakkasia, niin olen innostunut tekemään erilaisia kasvissosekeittoja.
Paljon olen käyttänyt porkkanaa, maa-artisokkaa ja siihen vähän tuoretta inkivääriä potkua antamaan. Toinen lemppari on bataatti ja siihen vielä uusi tuttavuus kookosmaito. Täytyy tunnustaa, että en ole kookosmaitoa paljoa aikaisemmin käyttänyt, mutta on kivaa vaihtelua makutottumuksiin.
Ja kyllä näitä itsetehtyjä keittoja paljon mieluummin syö kuin kaupan valmiita. On sen verran herkumpaa.
Tänäänkin meillä oli aamusta -26 mittarissa, mutta on jo luvannut lauhtuvampaa viikolla. Näillä pakkasilla ei ole koirankaan kanssa voinut käydä pitkiä kävelyitä, kun meinaa nelijalkaisella ruveta tassuja paleltaan.
Mukavaa tammikuun viimeisiä kaikille :)


